Made to Move

Aloittaja harakka, tammikuu 05, 2016, 23:21:28

« edellinen - seuraava »

Freyr

Toivokaamme, että nekin vielä tulevat
My Dream has come true, welcome home, Bastian.

Puppeteer

Kävin keskustelun innoittamana Cittarissa ja kyllähän siellä näitä uusia Mtm:ä oli. Itse etsin curvyt ja valitsin kahdesta pahasta toisen. Molemmat olivat kyllä samaa mallia, mutta molempien meikit olivat ihan hirveät. Mutta ostin silti, että saisin mtm curvyn, ajattelin että vaihdan sille sitten pään, mutta sekin meni niin surkeasti, että en taida enää ikinä yrittää moista.

En siis ole ikinä irroittanut Barbien päätä, olen toki lukenut ohjeita ja vinkkejä, mutta.. Ainahan sitä pitää yrittää tehdä asioita oikoen ja toisin ja hyvä ettei se tappi katkennut, tai ainakin se muovi meni eri väriseksi yhdestä kohtaa. Painoin pään takasin ja sitten jatkoin tällä teen miten haluan ja kaiken väärin linjalla ja väritin epäsymmetriset silmät varmastikkin aivan väärillä kynillä eri värisiksi ja symmetrisimmiksi. Enkä tietenkään käyttänyt lakkaakaan, joten todennäköisesti ne silmät ovat poskilla kohta. Sitten pitää lukea ohjeita ja yrittää sitä päänsiirtämistä ihan pilkkullen niiden mukaan! (Ei mennyt nyt tämä mtm:n osto niin kuin strömsöössä!)

Freyr

Itsellä on pari päänvaihtoa mennyt ihan hyvin, sekä pari päänirroitusta "liimahoitoa" varten.
Itse kuumassa vedessä liotan pussin sisällä kaulaa ja päätä, niin etteivät kastu, mutta pehmenevät. (toki voi ilman pussiakin, jos ei haittaa että hiukset kastuu). Sitten vain varovasti jonkun pienen ruuvimeisselin tai työkalun (itsellä oli nokkapinsetit) avulla saada ekaksi se "levy" osa tapista aukosta, sitten sen jälkeen se koukku. Kannattaa välissä lämmittää uudestaan, että pysyy pehmeänä koko käsittelyn ajan.
Itse meinasin, että jos ton ihanan tumman MtM:n sävy toimii sen odottamani tumman fashionistan kanssa, vaihdan päät näiden kesken.
Näytähhän sitten Puppeteer miltä näyttää kun olet käsitellyt neidin
My Dream has come true, welcome home, Bastian.

Adalmina

#153
Näitä uusia jookaaja mtm nukkeja oli myös minimanissa ja 4e halvempia kun sittarissa. Ilmeisesti sitä tanssija curvyä ei sitten tullut Suomeen  :-\

korjaus: 3e halvemmalla

Xelha

Lainaus käyttäjältä: Adalmina - syyskuu 06, 2018, 23:54:11
Näitä uusia jookaaja mtm nukkeja oli myös minimanissa ja 4e halvempia kun sittarissa. Ilmeisesti sitä tanssija curvyä ei sitten tullut Suomeen  :-\

Prismassa myytiin myös tanssija curvya!  :D

kitecat

Lainaus käyttäjältä: Xelha - syyskuu 06, 2018, 23:57:53
Lainaus käyttäjältä: Adalmina - syyskuu 06, 2018, 23:54:11
Näitä uusia jookaaja mtm nukkeja oli myös minimanissa ja 4e halvempia kun sittarissa. Ilmeisesti sitä tanssija curvyä ei sitten tullut Suomeen  :-\

Prismassa myytiin myös tanssija curvya!  :D

Voi miksi!? MIKSI!!??  :head-to-the-wall: mitään kivaa ei tuu Ouluun tai jos tulee, niin kamalan paljon myöhemmin kuin muille  :mad:
Miksi olla vaikea,
kun vähällä vaivalla
voi olla täysin mahdoton?
                - Seinäkirjoitus-

Adalmina

Eih!!!  :head-to-the-wall:  Ja menin vielä  Prisman ohi  :faint:

Adalmina

Prismassa oli myös niitä voimistelijoita.

Freyr

Pitäis saada huomenna tai ens viikon alussa mun yksi hylly, jonka jälkeen san järkättyä mun työpisteen semmoseen malliin, et voi taas kuvata nukkejakin, meinasin sitten tehdä semmosen kunnon päivityskuvan, jossa on mys fashionistoja sun muita mitä on tullu, muttei oo saanu aikaiseksi kuvata..
Varmaan esittelen samalla parilla nukella omia muotiluomuksiani.
My Dream has come true, welcome home, Bastian.

Ivla

Kuulostaa hyvältä  :aplause:

Adalmina

#160
City markettiinkin oli tullut tanssija curvyä ja voimistelijoita, varmaan jo Ouluunkin  :wink:

Sain "susi"kropan  :-\ joogaaja barbie vasemmalla

Ihmettelin jo vaatteet päällä, että on vähän löysä nivel rinnan alla. Riisuttua katsoin että oli edessä pieni "kangotus" kohta (muovin väri muuttunut) ja takana jo sitten tommonen  :eieieiei:

Huomasin tossa illalla, että Reese (mrs. Whatsit) nuken kropan nivellytys ei ole yhtä hyvä/ syvään taipuva kuin mtm nukeilla. Vaikka sillä on polvissa samannäköinen nivellytys kuin mtm:llä.

Onko muissa keräilynukeissa, joissa mtm niveliä niin samaa vikaa? Esim wonderwoman sarjalaiset?

Xara

Oho, minkä näköinen tuo viallinen rintanivel! Onhan noissa vikoja, mutta tuollaiseen en ole törmännyt. Pahan näköinen. Palautit varmaan kauppaan?

Jännä myös tuo taipumaton MtM-polvi. Outoa laittaa MtM-nivel, jos se ei kuitenkaan mahdu toimimaan. Luulisi, että sitten voisi laittaa tavallisen nivelen.

Aliyah82

On muuten eka tuo mtm rintanivelen virhe, minkä oon noissa kropissa nähnyt. :shock: Uudet mtm-kropat on valitettavasti sutta ja sekundaa, ei ole mikään yllätys Mattelilta nykyään :eieieiei:

Nuo mtm-polvet pivotal kropissa onkin jännät. Monet ihmiset taivuttvat jalkaa vaan taaksepäin (kantapää pyllyyn asentoon) ja tosiaan veikkaan että nuo Reesen isommat pohkeet ja reisinivelen puuttumattomuus estävät kunnon polvi-istunta taivutuksen.

harakka

#163
Ikävä vääntymä rintanivelessä, toivottavasti saat vaihdettua parempaan. Tarkastin heti omat uudet mtm nukkeni ja ne vaikuttivat ihan kunnollisilta, tosin yhden rintanivelen reuna selkäpuolelta oli vähän röpelöinen, joten hion sitä hiekkapaperilla tai neulaviilalla.

Ainoat enemmän keräilynuket kokoelmassani, joilla on mtm-tyylinen polvinivel, ovat juuri tänään ostamani Barbie Look nuket. Vaikka nivelten perusidea on sama, ne eivät ole ihan samanlaiset kuin mtm nukkejen. Mtm nivel on ulkonevampi ja nivelen ja jalan osien väliin jää enemmän rakoa, joten pohje tulee kiinni reiteen. Keräilyversioissa nivel istuu "kauniimmin" mutta taipuisuus ei ole yhtä hyvä. Myös, kuten Allyah82 sanoi, isommat pohkeet varmasti vaikuttavat taipuisuuteen, materiaali kun ei litisty niin kuin 1:1 versioilla :tongue:.

Freyr

Tilannepäivitystä:  Alkaa olemaan työpiste kuosissa, mutta sain nopean peruutus ajan päiväkirurgiaan, niin en ole kerennyt kuvailemaan vielä kauheammin. Rupean kunhan toipunut leikkauksesta niin kuvailemaan. Laitan huomenna ensimakua sen verran, että esittelen uusimman muotiluomukseni
My Dream has come true, welcome home, Bastian.