Häpeily Barbien takia

[Milia C]

Käytiin miun synttäripäivänä Prismasta ostamassa Made To Move x2 , enkä osannut hävetä vaan oikein lapsuuden innoissani kävelin ne ympäri kauppaa... näin se vaan muuttuu. 

[kitecat]

Muistan miten keräilyni alkuaikoina (1996, olin 20-vuotias) hävetti kierrellä Barbie-hyllyjä ja vielä nolompaa oli ostaa nukkeja!  Markettejen kassoilla ei niinkään tarvinnut selitellä, mutta paikallisen lelukaupan kassalla piti muka aina selitellä, että kummitytölle nukkea ostan  Alottaessani oli tosi pitkään keräilyni kanssa yksin, kun en tuntenut ketään toista keräilijää. Luulimpa aivan alussa olevani ainoa Barbie-keräilijä koko Suomessa  Muistan kyllä sitten ensimmäisen kolleegan tavatessani saaneeni kylmää vettä niskaan, kun hän totesi erittäin halpamaisesti, että luulenko olevani niin erikoinen ja spesiaali ihminen 
Vuosien kuluessa kun ikääkin on tullut lisää, ei enää niin hävetä. Mullahan voisi hyvinkin olla Barbie-leikkejä leikkivä tyttö. Kenenkäänhän ei tarvi tietää, että olen lapseton  Mutta muistan kyllä elävästi, miten noloa se oli! Nykyään on saanut korkeintaan selitellä harrastustaan tuntemattomille ihmisille. Kohdalle on osunut pari ihmistä, jotka ovat halveksuen katselleet kokoelmaani, mutta onneksi nämä ihmiset ovat harvassa, eivätkä ole onneksi jääneet elämääni.

[Illuusia]

Mä aloitin vain vuosi ennen sinua, kitecat :) Ja nyt hoksasin, että ei meillä ole kovin paljon ikäeroakaan - mä aloitin 25-vuotiaana. Lelutapulissahan sitä siinä putken päässä kierreltiin ja kaarreltiin -hyllyjä. Siellä oli kerran Goddes of the Sun hyllyssä avattuna, mutta pakkaus oli hyllyllä myös. Noiden keräilynukkejen suhteen siellä oli vähän kotikutoinen meininki minusta, kun oli tuolla tavalla avattu. Toki hienonnäköinen siten. Kelpaisi mullekin :) Mutta arvokkaammat nuket ovat sentään edelleen ylähyllyllä toisin kuin jossain muualla pienten lasten revittävinä  Silloin muinoin ei tuollaisten ostoa osannut ajatellakaan ja tuli hankittua perusnukkeja ompelun malleiksi ja joitakin vaatepakkauksia niiden hienouden vuoksi, mm. Pretty Treasures -kenkäpakkauksia.

Myös ne saamelaiset Barbie ja Ken siellä olivat. Käsittääkseni Lelu-Tapuli riisui nukeilta alkuperäiset vaatteet ja puki sitten Napapiirillä tehdyt asut niille ylle ja laittoi nuket sitten varta vasten niitä varten tehtyihin laatikoihin. Kerran toimitin muistaakseni Keninkin jollekulle keräilijällle E-Suomeen. Napapiirillä käydessä sitten löysin minigrippeihin pakattuja asuja erikseen myynnissä :)

Aika moni on eri keräilyalueilla luullut olevansa ensin ainoa - ei se mitään. Jos täällä meilläkin päin on parin kilsan säteellä ainakin 5 nukkekokoelmaa, niin koko kaupungissa niitä on pakostakin aivan mahdottoman paljon. Harmi vain, että kaikki eivät löydä tietänsä foorumille tai Faceen... Ehkä ei ole tk-taitoja. Tai ehkä nukeista innostuminen nolottaa niin paljon

[Louhi]

Olisipa kiinnostavaa tietää, millaisia kokoelmia on tässä Suomen kovimmassa periferiassa eli Kainuussa. Teini-ikäisillä on ainakin Pullip- ja Blythe-kokoelmia, tästä oli jopa juttu paikallisessa lehdessä. Aikuisista en sitten tiedä, miten monta meitä on. Tiedän, että eräällä miehellä on ainakin ponikokoelma.

[Aliyah82]

Nostampa vanhaa aihetta pinnalle :)

Ei hävetä Barbit. Pari koulukaveria tietää että harrastan miniatyyrijuttuja, mutta ei sen tarkemmin. Koulussa tein itselleni valtavan nukketalon, jota ei helposti voinut olla huomaamatta. Olihan ne muutamien ihmisten reaktiot vähän hämmentyneitä ja päätin että jatkossa kerroin että teen talon lapsilleni, pääsin helpommalla.

Kotona barbijutut on makuuhuoneessa tietokonenurkkaukseni lähellä. Jos meille tulee vieraita niin makuuhuoneen oven laitan kiinni, enimmäkseen siksi etten halua että taloon ja nukkeihin kosketaan. 

[Vadelmapilvi]

Ihana lukea tätä kun näin parikymppisenä saan kyllä käsitellä häpeän tunteita tätä harrastusta kohtaan viikottain... Tuntuu että varsinkin tän ikäsenä pitäs täs maailmas olla niiin järkevä ja kohdistaa se rahankäyttönsäkin "tärkeämpiin" asioihin. Oon koittanut ajatella että joku nuori nainen käyttää sen ylimääräisen rahansa vaikka meikkeihin, mä nyt vaan teen näin! Eihän sellanen, joka tuottaa näin paljon iloa, voi olla niin turhaa. :) Kyllä se silti inhottaa selitellä ystäville että mihin ne rahat taas hupeni ja päästää ne mun kotiin, kun ylimääräsen hyllytilan viekin kaikki mun keräilykohteet. En tosiaan tunne yhtäkään livenä joka keräilis ees jotain! Poikaystävä kyllä rakentelee ja maalaa pienoismalleja (warhammereita tarkalleen ottaen) joten onneksi hän ei tuomitse kun itsekin ostelee niitä tämän tästä. :) Tuntuu silti liian usein nololta ja lapselliselta, mutta eiköhän tää iän myötä helpota ainakin vähän. 

[Tutu]

Siittä sitten vaan miitteihin osallistumaan niin näkee ihan livenä meitä muita "hurahtaneita" 

[Kirsikka]

vadelmapilvi pystyn kyllä niin samaistumaan oon itse pian 19 vuotias nuorinainen ja hävettää ihan hirveesti tää barbiekeräily sitä pelkää et muut pitää sitä outona lapsellisena ja varsinkin se rahanmeno mut, nimeomaan ne omat ikäiset hävettää tutuille itseä vanhemmille ja sukulaisille oon kertonut.  aina nukkehuoneen ovi kiinni , kun tulee kavereita kyläään kun, kotona vielä asun. Paras kaveri jonka oon tuntenut pienestä pitäen kyllä tietää. Ja aina innoissaan tutkii mitä uusia oon ostanut aina mietitään että, voikun olis ollu tälläsii kun, oltiin lapsia

[Hunajasieni]

Voi kun tulee mieleen oman harrastuksen alkuajat Vadelmapilvi ja Kirsikka... Itsekin olin 18 kun sain ensimmäisen keräilynukkeni (tai ehkä sainkin sen juuri siksi että ikää oli 18v eikä äiti enää päässyt kommentoimaan ja kyttäämään tiliäni, en asunut enää kotonakaan silloin).

Nykyään en enää jaksa niin välittää, jos joku ei ymmärrä niin oma moka. Hermoilen ulkona kuvaamista nykyään, se onkin kai ainoa jossa vähän nolostelen kun ihmiset kattelee. Aina tulee joku sinne, viimeksi joku kysyi etten ole kaatunut kun siellä kävelytien reunassa istuin perseelläni kyynärpäät maassa täydellista kuvakulmaa metsästämässä... 

Parvekkeella nukkeja lakatessa joskus kurtistelen kulmiani mutta se johtuu siitä että edellisen paikan asukkaat ei siitä pitäneet. No vittu ite röökasivat siellä, ei voinu kesällä puolta tuntia pitää auki ku joku oli jo tupakalla siellä... Kyllä mie välillä mietin että entä jos kun siellä polttivat mut mitään ei koskaan käyny. Tai ainakaan en kuullut että ois käyny.

Ylppäreitä pelkäsin ihan hemmetisti mutta kaikki vieraat oli kohteliaita kysyi kiinnostuneena, eikä kukaan kajonnut niihin ilman lupaa (lasin takana olo mahdollisesti saattoi vaikuttaa asiaan  ). Nuket oli siis makkarissa, eli niitä ei päässyt ihmettelemään ilman että jotenkin lähestyi minua ensin. Moni minua pyysikin niitä esittelemään...  Ei moni ollut niistä moksiskaan eikä kukaan ainakaan suoraa sanonut mitää negatiivistä. Toisaalta olishan se melkosta alkaa juuri lakin saanutta lyttäämään. Äitiä ne tais hävettää enempi ja se vaikutti jopa vähän pettyneeltä kun kukaan ei yhtynyt hänen mielipiteeseensä siitä miten turhaa ja hassua humputusta tollainen on...  Ja sen mielestä mun nuket maksoi jo sitä ennen liikaa ja se luuli että pullipit maksaa jotain 20e kappale...  En ikinä korjannut tätä käsitystä... 

Ehkä myös keräily ei tunnu niin hassulta kun keräilin muutakin ja niin on keränneet tutut ja kaveritkin - ainakin mangaa tai kirjoja jos ei muuta. Nykyään toki onneksi tuntee myös kanssaharrastajia, ja ne ovatkin melkoisia helmiä! On niin mukavaa höpistä jonkun kanssa yhteisestä mielenkiinnonkohteesta, joka on ehkä mahdollisesti itse uusista hankinnoistasi yhtä innoissaan kuin sinä! 

[Vadelmapilvi]

Kirsikka, ihanaa etten oo ainut tätä ikäluokkaa oleva. Kyllä sitä kieltämättä tuntuu tosi oudolta ja erilaiselta, välillä osaan kääntää sen hyväksi jutuksi mut välillä iskee kyl semmonen häpeä että huhhuh... Onneksi vanhemmat kannustaa, että kyllä siin mielessä koen tulevani ymmärretyks. Kaverit oudoksuu vielä. Äitin oon jopa saanut innostumaan tästä ja se halusi oman Barbien 

Hunajasieni, joo ulkona kuvaaminen on kyl semmonen henkinen haaste et huhhuh...  Asun tämmösessä kerrostalojen muodostamassa "ympyrässä" ja kyllä tuntuu et mua katellaan kaikista ikkunoista. Kuvaaminen kyllä vie usein mennessään mutta se lähteminen on iso kynnys. 

[rainbowie]

Se että onmies ja kerää nukkeja oli pitkään häpeän kohde minulla ja harmittaa etten alkanut keräämään barbeja aikaisemmin... Mutta nyt tuosta on päästy yli ja reilusti yli vuosi olen ollut keräilijänä :) Nyt parikymppisenä en jaksa enää ees välittää, kukaan ei oo oikeestaan nukeista sanonut mitään... ehkä määrästä vaan... voi kun tietäsivät että suurinosa on laatikoissa odottamassa ;

[Kirsikka]

hei ! munkin äiti on innostunut sillä onkin jo muutamia omia barbeja :P ja se on ihanaa et ees vanhemmat ymmärtää oho sä oot uskaltanut jo ulos! joo se on aina yhtä kiva kuulla ettei, oo ainoo tän ikäluokan barbiekeräilijä :)

[Kirsikka]

Miehenä sitä vasta vaikeeta varmaan on  on mut se on rikkaus että, meitä keräilijöitä on niin monenlaisia :)

[Jussi]

Itellä oli vähän pervo setä olo aluksi kun kävin leluhyllyllä kuolaamassa nukkeja, onneks oon päässy siitä yli ja ihan reippaasti käyn läpi pakkauksia ja tutkin mitä kivaa on tarjolla.

[Silky]

Olin tuossa yksi päivä tapaamassa täysin tuntematonta ihmistä (työjuttuja) ja sitä ennen eräs läheiseni muistutti että "älä sitten ala puhua nukeista" 

En yleensä välitä mutta nyt tuntui pahalta. Tämä läheiseni pitää nukkeilua älyttömänä, sen tiedän kyllä ja hänelle sallittakoon mielipiteensä, mutta tämä kommentti teki harrastuksestani ja samalla minusta jotenkin hävettävän. Ärsytti ja ihmetytti myös se, että näinkö vähän hän tuntee minua. Mistä kumman syystä alkaisin puhua harrastuksistani jos kerran puhutaan töistä? Toki, jos harrastuksista tulee puhe, silloin kerron aina nukkekeräilystä koska se on niin iso osa minua, mutta hyvä ihme sentään! Asiat omiin yhteyksiinsä 

En ojenna kättäni vieraalle ja sano nimeni kanssa samaan hengenvetoon että harrastan nukkeja. Ja harrastanhan minä muutakin. Teen paljon käsitöitä ja tykkään kokata mutta en esittele itseäni ja tokaise että nyt on ilmestynyt kivoja keväisiä lankoja tai että kaupan pakastemarjoja ei sitten kannata syödä sellaisenaan, enkä mainitse sitäkään ensimmäisenä että tuli tuossa eilen vaihdettua akvaarioon vettä (nämäkin asiat kerron kyllä auliisti jos puhe tällaiseen sattuisi kääntymään, mutta työyhteyksissä se on varsin epätodennäköistä)