Häpeily Barbien takia

[Marianne]

Pistän nyt pystyyn tällaisen ketjun, kun tuli mieleen noista Made to Move Barbieista, jotka ovat juuri ilmestyneet suomalaisten kauppojen hyllyille. Onko Barbiessa jotain, joka teillä aiheuttaa häpeän tunteen? Sehän on alun perin lasten lelu. Onko teille tullut ikinä häpeän tunnetta Barbien tai muun muotinuken keräilyn vuoksi? Entä jos kuvaatte nukkeja ulkona?

Mulla on joku ihmeellinen kynnys mennä katsomaan kauppojen leluhyllyjä... Siitä on jo vuosia kun olen viimeksi ostanut nuken Suomessa. Ehkä se helpottaisi vähän, jos tietäisin että kaupasta varmasti löytyy nukke jota olen etsimässä. Ja sitten pitäisi jotenkin selvitä sen ostamisestakin.  En tiedä miksi häpeilen tuollaista, kun mulle ei kuitenkaan tuota mitään ongelmaa hakea postista (ulkomailta tilattua) pakettia tai kuitata se kotiovella, ja siinä sentään lukee mun nimi ja myös että nukke siellä on. 

Onko kenelläkään muulla tällaista ongelmaa? En muuten häpeile keräilyharrastustani mitenkään, vaan ylpeänä esittelen sitä tutuille ja tuntemattomille. Tämä liittyy vain suoraan kaupasta ostamiseen. Ehkä juuri sen takia, kun kaupoissa myydään lähinnä playlinea, eikä keräilynukkeja. Tulee siis sellainen tunne, että nyt mua tuijotetaan ja pidetään lapsellisena.  Ehkä pitäisi vaan käydä noissa kaupoissa useammin ja siedättää itseään ihmisten mahdollisille tuijotuksille ja naureskeluille.

Itse asiassa sekin voisi tuntua nololta, että kävisin itsekseni jossain vilkkaassa paikassa kuvaamassa nukkeja. Porukassa ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa, kun sellaisessa tilanteessa on ympärillä ymmärtäviä ihmisiä joiden kanssa saa naureskella takaisin niille tuijottajille.

Terveisin, epävarma introvertti.

[Täti Monika]

  Liittyiskö tuohon sulla se, että sieltä kaupasta ostettaessa ne nuket eivät ole pakkausmateriaaleihin piilotettuina kuten postista haetut. Ja postista haettaessa voi aina lohduttautua sillä että tuskin virkailijoilla on aikaa lukea mitä paketit sisältää, jolloin voi säilyttää itsellään illuusion että kukaan ei tiedä että paketissa on nukkeja 
Ja playlinethan on vielä yleensä läpeensä pinkkejä mikä korostaa lapsellisuutta?

Itsellä ei ole noita tuntemuksia, vaan reippaasti suuntaan aina lähisittarissa nukkehyllyille ja roplailen nukkelaatikoita  Usein siellä on samaan aikaan pikkutyttöjä kinuamassa äideiltään ja mummoiltaan nukkeja ja joskus tulee ruvettua muksujen kanssa juttusillekin ja avoimesti siinä kerron että itselle oon nukkeja katselemassa. Oonpa useammin kuin kerran auttanut jotain neuvottoman oloista aikuista joka on valkannut nukkelahjaa lapselle 

Eilen tuli käytyä lähisittarissä ( Heinola) ja siellä ei sitten vielä ole MtM- nukkeja. Kuulemma tulee vasta maaliskuussa, infotiskin neiti sanoi että vasta isompiin sittareihin on tulleet uudet lelut. Kun tiedustelin MtM- nukeista infotiskillä, siellä oli useita muitakin asiakkaita ja huomasin kyllä että minun asiani herätti hymähtelyä sekä myyjissä että muissa asiakkaissa. En antanut häiritä tämän ollenkaan vaan lypsin haluamani tiedon ja poistuin paikalta pää pystyssä 
Minua ei myöskään nolota kuvata julkisesti, tosin aika harvoin sitä tulee tehtyä.

Eniten nuket nolottaa itseäni silloin, kun joku näkee meillä harrastukseen liittyvän tavarapaljouden ja ryhtyy arvuuttelemaan siihen käytettyä rahamäärää. Tämä tapahtuu onneksi äärimmäisen harvoin, sillä nukkeharrastus ei meillä kotona näy kuin ainoastaan yökylässä oleville ja nämä ovat lähiomaisia jotka tämän hullutuksen jo tietävätkin 

[Jussi]

Tunnustan ja myönnän että alkuun tunsin häpeää nukkejen vuoksi... Mietin aina että mitähän muut ajattelee kun kanniskelen nukkeja kaupassa tai kirpparilla, onneksi oon päässyt pahimmasta häpeän tunteesta eroon ja ajattelen että mitä se muille kuuluu. 

Tottakai pikkukaupungissa ja miehenä tämä asia erityisen hankala koska useimmat kauppojen kassoista tms on tuttuja. Jopa alkuun ystävät ja tutut kummeksui että miksi ostan tai haluan käydä katsomassa Barbeja mutta nyt ne alkaa olemaan jo ihan mukana tässä.

Erityisen herttaista on aina se että äiti tai sisko soittaa jostain päin maailmaa että täällä ois nää tarjouksessa tuonko. 

[Hunajasieni]

Minä taas kehtaan kyllä mennä pällistelemään, kun aloitin Monster High -nukkejen keräilyn, niin voi sitä tyydytyksen määrää kun pääsi kattomaan ja tutkimaan nukkea livenä ennen ostopäätöstä! Kun alotin nukkejen keräilyn pullipeilla ja sit tuli bjd:t niin tosi harvoin oli päässyt näkemään nuken paketissansa ennen kuin ostaa sen. Joskus harvoin Helsingissä käydessä tai jos osti nuken käytettynä kaverilta. Eli livenä näkeminen oli harvinaista herkkua.

Mä taas aina kaupassa tyytyväisenä tuumin että kukaan ei luule että ostan nukkea itselleni vaan jollekin lapselle lahjaksi. Oli se oma tai jonkun tutun/sukulaisen. Sen lisäksi myös todella usein myyjä kysyy että paketoidaanko (miinus marketit tms. mistä saa ruokaa). Eli voit varmaan heittää romukoppaan nuo ajatukset, sillä melko suurella todennäköisyydellä luulevat että valikoit jollekin lapselle lahjaa, kuin nukkea itsellesi. Joskus toki olen itse todella pitkään siinä kahtonu, kun haluan syynätä meikit tarkkaan, niin tulee tunne että ihmettelevät/kummastelevat, mutta eipä kukaan ole mitään ikinä sanonu tai naureskellu. Ja monesti siinä nukkehyllyllä ei edes ole muita ihmisiä kuin itse, toki välillä on.

Se on niin jännä kun ite just saattaa harrastajana miettiä toisinkin päin että oisko tuo aikuinen ostamassa itelleen, niin sit taas ei-harrastajat tuumii että varmaan jollekki muksulle seki on hakemassa lahjaa... 
Itse en yleensä ulospäin anna tietoa että etsin nukkeja itselleni tai juttele muiden asiakkaiden kanssa, vaan ihan omassa rauhassani niitä kattelen. Myyjältä kyselemistäkään en ole häpeillyt, vaikka siinä ehkä se "paljastumisen riski" on suurin kun tarkkaan jotain tiettyä utelee, mutta musta tuntuu että kyllä moni lapsi tai esiteini, niin voi olla aika tärkeä asia mikä nukke sieltä tulee, ettei ole mikä sattuu tahansa.

Auttaisko jos menisit eka kertaa vaikka jonkun kaverin kanssa kauppaan niitä katsomaan, saisit siitä lisää rohkeutta? Ja monilla kaupoillahan on nykyään nettisivut, niin niiltä voi katsella tilannetta mitä on ja hyvällä tuurilla jopa että missä myymälässä (esim. Toys r us) tuotteita on vielä jäljellä.


Mulla hävettää lähinnä jos kotona on paljon ihmisiä (esim. ylioppilasjuhlissa nolotti "esitellä" nukkeja kun oli liikaa sellaisia tuntemattomia ihmisiä joille ei olis tehny mieli harrastusta avata) tai muuten joku kommentoi vähän hölmösti nukkeja. Tai kyselee paljon niihin on käytetty tms. En ole laskenut enkä todellakaan aio tai halua laskeakaan. (Eikä se kuulu kenellekään pätkän vertaa, menkööt muualle kauhistelemaan.  )

Toinen on tosiaan toi ulkona (yksin) kuvaileminen mikä nolottaa usein, kerrostalossa kaupunkialueella kun asun niin tuppaa joku ihminen pihalla olemaan kun ottaa kuvia. Tosin oon yrittäny kovasti sanoa itselleni että vitut, mulla on täys oikeus kuvailla täällä pihalla, yhtä iso kuin niillä muillaki on siellä olla. Plus nykyään kuvaan niin hemmetin harvoin, että oikeutan sitä silläkin, että niin harvoin käyn ulkona kuvailemassa niin jos jonku nokkaa kutittaa niin siinä olokoot. Kyllä minäkin vielä joku päivä kuvaan nukkeja noissa ihanissa kukka-istutuksissa mitä ne meiän pihalle aina kesällä laittelee...

Mulla taas on osa nukeista olkkarissa ja nukkehuone, että jos kylään tulee niin melko väistämättä niihin törmää. Olkkarissa on figujakin, että voivat siinä mennä sekaisin, ja jäädä huomaamatakin tai jos istutaan keittiössä kaffella, mutta ylipäänsä meillä on hankala käydä ilman että näkisi yhtään nukkea. 


Jussillakin hyviä pointteja, saa taas olla iloinen siitä että asuu vähän isommassa paikassa, ettei kaikki tiedä kaikkea ja jutut leviä kuulovalkean tavoin... Hienoa kuitenkin että sinulla on rohkeutta nukkeilla ja etsiä niitä kaupoista!

[Poris]

Ehkä alkuun oli vähän sama tunne kuin seksikauppaan menossa, mutta kun siitäkin pääsi aikoinaan yli, niin nykyisin pystyy oikeastaan menemään minne vaan ja lelukaupassakin on ihan helppoa todeta, että itselleni minä niitä hankin. Ja toisaalta kun tämmönen harmaantuva ukkeli menee leluosastolle, niin kellehän se niitä hankkis?
Ja toisaalta kun ottaa semmosen vähän härnäävän asenteen, että miksen muka sais leikkiä nukeilla, millä rasistisella oikeudella sitä ollaan multa kieltämässä, niin ei se ole yhtään vaikeaa. Pikkukaupassa myyjä on kiinnostunut maksavista asiakkaista ja palvelee sellaisia parhaan kykynsä mukaan, ja Cittarissa ketään ei kiinnosta, mitä sieltä ulos kantaa. Vai katseletteko itse muiden ostoksia? Myyjiä ei ole, on vain hyllyntäyttäjiä, eikä kassa ehdi katsoa muuta kuin että kone piippaa tämän palikan kohdalla. Palvelua ei saa eli ei kukaan mitään katsokaan paitsi valvontamonitorista.

[Tutu]

Kiva keskustelunaihe  .

En ole kertonut barbie lapsuuden nukkejen keräilystäni kellekkään muulle kuin avomiehelleni (vähän väkisin rupes huomaan kun alkoi yhtäkkiä ilmestymään ovista ja ikkunoista) sekä toiselle siskolleni.
Äidilleni näytin yhtä lapsuuden barbieta, kun tuli meillä käymään (luuli, että olin sen pelastanut mökimme vintiltä).

Siskoni ei tiedä missä määrin noita nukkeja on, mutta kommentoitti ku oltiin kaupoilla, että oli kontissa nähnyt jotain barbeja että jos mua kiinnostaa. Kun näytin kuvaa lasivitriinissä olevista barbeista, tokas että "voi luoja" ja sanoi että "todellakin taisit toivoa että saisin tyttölapsen". (Olen juuri tuore 4kk poikavauvan täti ja kummitäti). Vastasin, että kyllä se barbie menee vielä tuonkin käteen ja naureskeltiin Frendeistä kohtaukselle, jossa Ross ja Joey yrittää tarjota Ben-pojalle G.I:Joe:ta ja sanoo "drop the barbie". Kyseisessä pätkässä on muuten winter fun barbie lapsuudestani 

Niin ja isä tietää, että olen tehnyt "barbie"löytöjä mm. vintage vaatteista (isä on kova keräämään kirppikseltä kaikenlaista mummolaan, jossa siis tyhjä iso isomummumon mummonmökki). Ostin erään barbie vintage vaatepussin 10€:lla josta osoittautui asuja, joista pelkästään Pan American airways stewardess asusta tienasin juuri 140€. Olen myös leikkimieleisesti sanonut isälleni, että kun hän matkustaa paljon euroopassa ym, että jos osuu lapsuuden barbeja käsiini niin saa tuoda tuliaisina. Nyt se jo soittelikin paikalliselta kirppikseltä, että täälä ois näitä alkuperäsiä muumi-hahmoja 

Mutta juu, alakerran huoneessamme on mun barbiet ja ovi pysyy visusti kiinni, jos avopuolison ystäviä tai perhettä tulee käymään. Senverta vahvakkaat mielipiteet omaavia ovat, että en tarvi yhtään stressiä lisää, vaan nimenomaan nämä barbiet ovat sitä lievittämässä...

Uskallan kyllä käydä penkomassa kirpputoreja ja kaupanhyllyllä, sillä eihän kukaan tiedä kelle niitä olen ostamassa tai etsimässä. Mutta koskaan en enää mene tuntemattoman kotiin ostamaan "laatikollista barbie kamaa" (mulla oli keräilyharrastuksen alussa mukana nostettuna yli 100 € rahaa) ja lopulta tämä iso laatikollinen oli n. kenkälaatikollinen ja nuket oli pääsääntöisesti steffie loveja. Paikalla oli myös tän myyjän avopuoliso ja koin sillon kyllä aikamoista häpeää kun olivat samaa ikäluokkaa kuin minä.

[Tutu]

Tässä vielä tuo frendit-sarjan kohtaus  https://www.youtube.com/watch?v=wkKs3RXJGtc

[Tutu]

Niin ja en kyllä uskaltaisi mennä yksin kuvamaan ulos paitsi omalle takapihalle tai mökille. Miitit on kivoja kun sillon sulautuu porukkaan 

[Jussi]

Tää on kiva keskusteluaihe, koska varsinkin keräilyn alussa oli sellaista kyräilyä tämän asian kanssa. Nykyään kyllä kaverit saa/joutuu kuuntelemaan kasvomuoteista ja nää nuket haluaisin aihesia juttuja ja osa jopa ottaa keskusteluun

Tuosta ulkona kuvailusta sen verran että käytiin kaverin kanssa Sibelius monumentillä kuvailemassa enkä kyllä kokenut lainkaan häpeää kun ne nuket kassista kaivelin ja asettelin niitä vaikka ihmiset kuinka tuijottelikin. Aattelin vaan että toiset ryyppää ja toiset kuvaa nukkeja.

[sininen]

Mene vaan Aurora rohkeasti leluhyllylle ja osta haluamasi. Olen ollut sekä Cittarissa että Sokoksella töissä ja myyjiä ei tipan vertaa ehdi kiinnostaa mitä kukakin koriinsa laittaa. Ostostapahtumaan pitää liittyä jotain todella erikoista, että siihen kiinnittää huomiota niin paljon että ehtii ruveta päivittelemään että "hyvänen aika, aikuiset ihmiset..." Se oli minusta hämmentävämpää, että tietyn lasten pleikkaripelin/pelikonsolin julkaisupäivänä ensimmäiset kappaleet menivät aina aikuisille miehille, joita riitti jonoksi asti. Samoin oli tiettyjen legojen kohdalla. Eikä siinäkään ole oikeastaan mitään ihmeellistä enää.

[tokkopahka]

Ei hävetä tämä harrastus sitten yhtään  Kun yhdessä harjoittelupaikassa kaivoin paketin jonka jouduin hakemaan Tullista niin paikalle osui tietokonepuolen nuori mies niin hän tajusi että Barbiet on sittenkin erittäin hyvä juttu koska Legolas, Arwen ja muut tyypit 

[Adalia]

Luin netistä, että jos jonkin asian osto hävettää/ nolottaa, osta sen kanssa onnittelukortti   

Ei enää hävetä, ei kai koskaan erityisesti. Leluosastolla kommentoin miehelleni, uutuusnukkeja tai valittelen valikoiman huonoutta Kirpparillakin kilvan kersojen kanssa lärään barbit.

Myös pihalla ja muualla ulkona kehtaan kuvata nukkeja, jos joku kysyisi, sanoisin tekeväni taideprojektia 

[Jasmiina2]

Mua ei ole oikeastaan koskaan nolottanut tämä homma. Kaupassa ajattelen aina, että minun oletetaan ostavan nukkeja jollekin lapselle. Vaikka yleensä myyjät eivät varmaan juurikaan kiinnitä huomiota siihen mitä kukakin ostaa. Ulkona kuvailu ei myöskään ole ongelma. Minua ei lainkaan haittaa kuvailla yksin jossain puistossa.

Ainoa juttu mikä ehkä hiukan on nolottanut on se kun siskon kanssa yhdessä vaiheessa ostettiin sen verran paljon nukkeja, että kaikki postivirkailijat jo muisti meidät. Osa virkailijoista jopa kyseli nukkejen osto & myyntihinnoista jne. Ei minua siinäkään tosin nolottanut se, että paketeissa oli aina nukkeja vaan ennemminkin se, että niitä tuli niin tajuttoman usein. 

[Tipitii]

Kirpparilla tai kaupassa leluhyllyjen valikoiman tsekkaaminen ja penkominen ei aiheuta häpeilyä  harvemmin on kyllä meikäläisistä kaupoista tullut nukkeja ostettua kun ei näitä uusia niin tule harrastettua; muuta asiaan liittyvää kylläkin.

Kirpparilla tsekkaan pikkutavarat yms jos löytyy sopivaa dioraamoihin. Jos jotakuta kiinnostaa, mitä ostoksia minulla on korissa niin siitä vaan  - en kiinnitä huomiota siihen jos joku katsoo mitä ostan 

Lähipiiri tietää keräilystä ja kotona nuket ja muut niiden romppeet on esillä työ/nukkehuoneessa.
Ulkona kuvailua tulee harrastettua harvoin, lähinnä kotipihassa - ja jos tulee, niin taatusti silloin kun tietää että naapurit ei ole kotona 

[Milia C]

Kyllähän ihmiset nyt pällyilee muutenkin joten minua jo ahdistaa kaupoissa pyöriminen. Ehkä pientä häpeää oli aluksi, etekin kun tuo mieheni on äänekäs ja huomaa kyllä jos jokin sopii nukelle Olen vaan huomannut ettei oikein kaupoissa ikinä ole niitä nukkeja joita haluaisin. Menen oikeasti ostamaan siskon muksulle Monsteria tai vastaavaa ja samalla voin mulkaista olisiko itsellekin.

Jotkut kavereista tietää mutten olen kertonut määrää ja tietysti kiinnostaa paljonko on mennyt... En tiedä, en halua tietää...

Samaa on kuin Tutulla että en ole liiemmin paljastanut mieheni vanhemmille tai joillekin tuttavapiirille koska vahvat mielipiteet omaavia ovat. Enkä liiemmin ole esitellyt kokoelmaani kenellekään. Kerran eräs kaukaisempi kaveri kävi kyllässä ja se vaan ihmetteli että mitä sä näillä teet...  Hän itse keräili kissapulloja ja kävi koiranäyttelyissä ympäri Suomea...
Minä harrastan näitä, sinä noita... 

Postisedät ja tädit kyllä jo tuntee... että olisikohan sitä tullut liikaa käytyä?