Pistän nyt pystyyn tällaisen ketjun, kun tuli mieleen noista Made to Move Barbieista, jotka ovat juuri ilmestyneet suomalaisten kauppojen hyllyille. Onko Barbiessa jotain, joka teillä aiheuttaa häpeän tunteen? Sehän on alun perin lasten lelu. Onko teille tullut ikinä häpeän tunnetta Barbien tai muun muotinuken keräilyn vuoksi? Entä jos kuvaatte nukkeja ulkona?
Mulla on joku ihmeellinen kynnys mennä katsomaan kauppojen leluhyllyjä... Siitä on jo vuosia kun olen viimeksi ostanut nuken Suomessa. Ehkä se helpottaisi vähän, jos tietäisin että kaupasta varmasti löytyy nukke jota olen etsimässä. Ja sitten pitäisi jotenkin selvitä sen ostamisestakin. :blush: ::) En tiedä miksi häpeilen tuollaista, kun mulle ei kuitenkaan tuota mitään ongelmaa hakea postista (ulkomailta tilattua) pakettia tai kuitata se kotiovella, ja siinä sentään lukee mun nimi ja myös että nukke siellä on. :D
Onko kenelläkään muulla tällaista ongelmaa? En muuten häpeile keräilyharrastustani mitenkään, vaan ylpeänä esittelen sitä tutuille ja tuntemattomille. Tämä liittyy vain suoraan kaupasta ostamiseen. Ehkä juuri sen takia, kun kaupoissa myydään lähinnä playlinea, eikä keräilynukkeja. Tulee siis sellainen tunne, että nyt mua tuijotetaan ja pidetään lapsellisena. :neurotic: Ehkä pitäisi vaan käydä noissa kaupoissa useammin ja siedättää itseään ihmisten mahdollisille tuijotuksille ja naureskeluille.
Itse asiassa sekin voisi tuntua nololta, että kävisin itsekseni jossain vilkkaassa paikassa kuvaamassa nukkeja. Porukassa ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa, kun sellaisessa tilanteessa on ympärillä ymmärtäviä ihmisiä joiden kanssa saa naureskella takaisin niille tuijottajille.
Terveisin, epävarma introvertti.
:Look_Up: Liittyiskö tuohon sulla se, että sieltä kaupasta ostettaessa ne nuket eivät ole pakkausmateriaaleihin piilotettuina kuten postista haetut. Ja postista haettaessa voi aina lohduttautua sillä että tuskin virkailijoilla on aikaa lukea mitä paketit sisältää, jolloin voi säilyttää itsellään illuusion että kukaan ei tiedä että paketissa on nukkeja :blush:
Ja playlinethan on vielä yleensä läpeensä pinkkejä mikä korostaa lapsellisuutta?
Itsellä ei ole noita tuntemuksia, vaan reippaasti suuntaan aina lähisittarissa nukkehyllyille ja roplailen nukkelaatikoita :D Usein siellä on samaan aikaan pikkutyttöjä kinuamassa äideiltään ja mummoiltaan nukkeja ja joskus tulee ruvettua muksujen kanssa juttusillekin ja avoimesti siinä kerron että itselle oon nukkeja katselemassa. Oonpa useammin kuin kerran auttanut jotain neuvottoman oloista aikuista joka on valkannut nukkelahjaa lapselle :cuteyes:
Eilen tuli käytyä lähisittarissä ( Heinola) ja siellä ei sitten vielä ole MtM- nukkeja. Kuulemma tulee vasta maaliskuussa, infotiskin neiti sanoi että vasta isompiin sittareihin on tulleet uudet lelut. Kun tiedustelin MtM- nukeista infotiskillä, siellä oli useita muitakin asiakkaita ja huomasin kyllä että minun asiani herätti hymähtelyä sekä myyjissä että muissa asiakkaissa. En antanut häiritä tämän ollenkaan vaan lypsin haluamani tiedon ja poistuin paikalta pää pystyssä :D
Minua ei myöskään nolota kuvata julkisesti, tosin aika harvoin sitä tulee tehtyä.
Eniten nuket nolottaa itseäni silloin, kun joku näkee meillä harrastukseen liittyvän tavarapaljouden ja ryhtyy arvuuttelemaan siihen käytettyä rahamäärää. Tämä tapahtuu onneksi äärimmäisen harvoin, sillä nukkeharrastus ei meillä kotona näy kuin ainoastaan yökylässä oleville ja nämä ovat lähiomaisia jotka tämän hullutuksen jo tietävätkin :chuckle:
Tunnustan ja myönnän että alkuun tunsin häpeää nukkejen vuoksi... Mietin aina että mitähän muut ajattelee kun kanniskelen nukkeja kaupassa tai kirpparilla, onneksi oon päässyt pahimmasta häpeän tunteesta eroon ja ajattelen että mitä se muille kuuluu. ^^
Tottakai pikkukaupungissa ja miehenä tämä asia erityisen hankala koska useimmat kauppojen kassoista tms on tuttuja. Jopa alkuun ystävät ja tutut kummeksui että miksi ostan tai haluan käydä katsomassa Barbeja mutta nyt ne alkaa olemaan jo ihan mukana tässä.
Erityisen herttaista on aina se että äiti tai sisko soittaa jostain päin maailmaa että täällä ois nää tarjouksessa tuonko. :blush:
Minä taas kehtaan kyllä mennä pällistelemään, kun aloitin Monster High -nukkejen keräilyn, niin voi sitä tyydytyksen määrää kun pääsi kattomaan ja tutkimaan nukkea livenä ennen ostopäätöstä! Kun alotin nukkejen keräilyn pullipeilla ja sit tuli bjd:t niin tosi harvoin oli päässyt näkemään nuken paketissansa ennen kuin ostaa sen. Joskus harvoin Helsingissä käydessä tai jos osti nuken käytettynä kaverilta. Eli livenä näkeminen oli harvinaista herkkua.
Mä taas aina kaupassa tyytyväisenä tuumin että kukaan ei luule että ostan nukkea itselleni vaan jollekin lapselle lahjaksi. Oli se oma tai jonkun tutun/sukulaisen. Sen lisäksi myös todella usein myyjä kysyy että paketoidaanko (miinus marketit tms. mistä saa ruokaa). Eli voit varmaan heittää romukoppaan nuo ajatukset, sillä melko suurella todennäköisyydellä luulevat että valikoit jollekin lapselle lahjaa, kuin nukkea itsellesi. Joskus toki olen itse todella pitkään siinä kahtonu, kun haluan syynätä meikit tarkkaan, niin tulee tunne että ihmettelevät/kummastelevat, mutta eipä kukaan ole mitään ikinä sanonu tai naureskellu. Ja monesti siinä nukkehyllyllä ei edes ole muita ihmisiä kuin itse, toki välillä on.
Se on niin jännä kun ite just saattaa harrastajana miettiä toisinkin päin että oisko tuo aikuinen ostamassa itelleen, niin sit taas ei-harrastajat tuumii että varmaan jollekki muksulle seki on hakemassa lahjaa... ;)
Itse en yleensä ulospäin anna tietoa että etsin nukkeja itselleni tai juttele muiden asiakkaiden kanssa, vaan ihan omassa rauhassani niitä kattelen. Myyjältä kyselemistäkään en ole häpeillyt, vaikka siinä ehkä se "paljastumisen riski" on suurin kun tarkkaan jotain tiettyä utelee, mutta musta tuntuu että kyllä moni lapsi tai esiteini, niin voi olla aika tärkeä asia mikä nukke sieltä tulee, ettei ole mikä sattuu tahansa.
Auttaisko jos menisit eka kertaa vaikka jonkun kaverin kanssa kauppaan niitä katsomaan, saisit siitä lisää rohkeutta? Ja monilla kaupoillahan on nykyään nettisivut, niin niiltä voi katsella tilannetta mitä on ja hyvällä tuurilla jopa että missä myymälässä (esim. Toys r us) tuotteita on vielä jäljellä.
Mulla hävettää lähinnä jos kotona on paljon ihmisiä (esim. ylioppilasjuhlissa nolotti "esitellä" nukkeja kun oli liikaa sellaisia tuntemattomia ihmisiä joille ei olis tehny mieli harrastusta avata) tai muuten joku kommentoi vähän hölmösti nukkeja. Tai kyselee paljon niihin on käytetty tms. En ole laskenut enkä todellakaan aio tai halua laskeakaan. (Eikä se kuulu kenellekään pätkän vertaa, menkööt muualle kauhistelemaan. :D)
Toinen on tosiaan toi ulkona (yksin) kuvaileminen mikä nolottaa usein, kerrostalossa kaupunkialueella kun asun niin tuppaa joku ihminen pihalla olemaan kun ottaa kuvia. Tosin oon yrittäny kovasti sanoa itselleni että vitut, mulla on täys oikeus kuvailla täällä pihalla, yhtä iso kuin niillä muillaki on siellä olla. Plus nykyään kuvaan niin hemmetin harvoin, että oikeutan sitä silläkin, että niin harvoin käyn ulkona kuvailemassa niin jos jonku nokkaa kutittaa niin siinä olokoot. Kyllä minäkin vielä joku päivä kuvaan nukkeja noissa ihanissa kukka-istutuksissa mitä ne meiän pihalle aina kesällä laittelee... :hbeat:
Mulla taas on osa nukeista olkkarissa ja nukkehuone, että jos kylään tulee niin melko väistämättä niihin törmää. Olkkarissa on figujakin, että voivat siinä mennä sekaisin, ja jäädä huomaamatakin tai jos istutaan keittiössä kaffella, mutta ylipäänsä meillä on hankala käydä ilman että näkisi yhtään nukkea. :D
Jussillakin hyviä pointteja, saa taas olla iloinen siitä että asuu vähän isommassa paikassa, ettei kaikki tiedä kaikkea ja jutut leviä kuulovalkean tavoin... Hienoa kuitenkin että sinulla on rohkeutta nukkeilla ja etsiä niitä kaupoista! :smiley:
Ehkä alkuun oli vähän sama tunne kuin seksikauppaan menossa, mutta kun siitäkin pääsi aikoinaan yli, niin nykyisin pystyy oikeastaan menemään minne vaan ja lelukaupassakin on ihan helppoa todeta, että itselleni minä niitä hankin. Ja toisaalta kun tämmönen harmaantuva ukkeli menee leluosastolle, niin kellehän se niitä hankkis?
Ja toisaalta kun ottaa semmosen vähän härnäävän asenteen, että miksen muka sais leikkiä nukeilla, millä rasistisella oikeudella sitä ollaan multa kieltämässä, niin ei se ole yhtään vaikeaa. Pikkukaupassa myyjä on kiinnostunut maksavista asiakkaista ja palvelee sellaisia parhaan kykynsä mukaan, ja Cittarissa ketään ei kiinnosta, mitä sieltä ulos kantaa. Vai katseletteko itse muiden ostoksia? Myyjiä ei ole, on vain hyllyntäyttäjiä, eikä kassa ehdi katsoa muuta kuin että kone piippaa tämän palikan kohdalla. Palvelua ei saa eli ei kukaan mitään katsokaan paitsi valvontamonitorista.
Kiva keskustelunaihe :aplause:.
En ole kertonut barbie lapsuuden nukkejen keräilystäni kellekkään muulle kuin avomiehelleni (vähän väkisin rupes huomaan kun alkoi yhtäkkiä ilmestymään ovista ja ikkunoista) sekä toiselle siskolleni.
Äidilleni näytin yhtä lapsuuden barbieta, kun tuli meillä käymään (luuli, että olin sen pelastanut mökimme vintiltä).
Siskoni ei tiedä missä määrin noita nukkeja on, mutta kommentoitti ku oltiin kaupoilla, että oli kontissa nähnyt jotain barbeja että jos mua kiinnostaa. Kun näytin kuvaa lasivitriinissä olevista barbeista, tokas että "voi luoja" ja sanoi että "todellakin taisit toivoa että saisin tyttölapsen". (Olen juuri tuore 4kk poikavauvan täti ja kummitäti). Vastasin, että kyllä se barbie menee vielä tuonkin käteen ja naureskeltiin Frendeistä kohtaukselle, jossa Ross ja Joey yrittää tarjota Ben-pojalle G.I:Joe:ta ja sanoo "drop the barbie". Kyseisessä pätkässä on muuten winter fun barbie lapsuudestani :D
Niin ja isä tietää, että olen tehnyt "barbie"löytöjä mm. vintage vaatteista (isä on kova keräämään kirppikseltä kaikenlaista mummolaan, jossa siis tyhjä iso isomummumon mummonmökki). Ostin erään barbie vintage vaatepussin 10€:lla josta osoittautui asuja, joista pelkästään Pan American airways stewardess asusta tienasin juuri 140€. Olen myös leikkimieleisesti sanonut isälleni, että kun hän matkustaa paljon euroopassa ym, että jos osuu lapsuuden barbeja käsiini niin saa tuoda tuliaisina. Nyt se jo soittelikin paikalliselta kirppikseltä, että täälä ois näitä alkuperäsiä muumi-hahmoja :naamakämmen:
Mutta juu, alakerran huoneessamme on mun barbiet ja ovi pysyy visusti kiinni, jos avopuolison ystäviä tai perhettä tulee käymään. Senverta vahvakkaat mielipiteet omaavia ovat, että en tarvi yhtään stressiä lisää, vaan nimenomaan nämä barbiet ovat sitä lievittämässä...
Uskallan kyllä käydä penkomassa kirpputoreja ja kaupanhyllyllä, sillä eihän kukaan tiedä kelle niitä olen ostamassa tai etsimässä. Mutta koskaan en enää mene tuntemattoman kotiin ostamaan "laatikollista barbie kamaa" (mulla oli keräilyharrastuksen alussa mukana nostettuna yli 100 € rahaa) ja lopulta tämä iso laatikollinen oli n. kenkälaatikollinen ja nuket oli pääsääntöisesti steffie loveja. Paikalla oli myös tän myyjän avopuoliso ja koin sillon kyllä aikamoista häpeää kun olivat samaa ikäluokkaa kuin minä.
Tässä vielä tuo frendit-sarjan kohtaus :D https://www.youtube.com/watch?v=wkKs3RXJGtc (https://www.youtube.com/watch?v=wkKs3RXJGtc)
Niin ja en kyllä uskaltaisi mennä yksin kuvamaan ulos paitsi omalle takapihalle tai mökille. Miitit on kivoja kun sillon sulautuu porukkaan :cuteyes:
Tää on kiva keskusteluaihe, koska varsinkin keräilyn alussa oli sellaista kyräilyä tämän asian kanssa. Nykyään kyllä kaverit saa/joutuu kuuntelemaan kasvomuoteista ja nää nuket haluaisin aihesia juttuja ja osa jopa ottaa keskusteluun :D
Tuosta ulkona kuvailusta sen verran että käytiin kaverin kanssa Sibelius monumentillä kuvailemassa enkä kyllä kokenut lainkaan häpeää kun ne nuket kassista kaivelin ja asettelin niitä vaikka ihmiset kuinka tuijottelikin. Aattelin vaan että toiset ryyppää ja toiset kuvaa nukkeja. :wink:
Mene vaan Aurora rohkeasti leluhyllylle ja osta haluamasi. Olen ollut sekä Cittarissa että Sokoksella töissä ja myyjiä ei tipan vertaa ehdi kiinnostaa mitä kukakin koriinsa laittaa. Ostostapahtumaan pitää liittyä jotain todella erikoista, että siihen kiinnittää huomiota niin paljon että ehtii ruveta päivittelemään että "hyvänen aika, aikuiset ihmiset..." Se oli minusta hämmentävämpää, että tietyn lasten pleikkaripelin/pelikonsolin julkaisupäivänä ensimmäiset kappaleet menivät aina aikuisille miehille, joita riitti jonoksi asti. Samoin oli tiettyjen legojen kohdalla. Eikä siinäkään ole oikeastaan mitään ihmeellistä enää.
Ei hävetä tämä harrastus sitten yhtään :tongue: Kun yhdessä harjoittelupaikassa kaivoin paketin jonka jouduin hakemaan Tullista niin paikalle osui tietokonepuolen nuori mies niin hän tajusi että Barbiet on sittenkin erittäin hyvä juttu koska Legolas, Arwen ja muut tyypit :rofl:
Luin netistä, että jos jonkin asian osto hävettää/ nolottaa, osta sen kanssa onnittelukortti :D
Ei enää hävetä, ei kai koskaan erityisesti. Leluosastolla kommentoin miehelleni, uutuusnukkeja tai valittelen valikoiman huonoutta :D Kirpparillakin kilvan kersojen kanssa lärään barbit.
Myös pihalla ja muualla ulkona kehtaan kuvata nukkeja, jos joku kysyisi, sanoisin tekeväni taideprojektia ;)
Mua ei ole oikeastaan koskaan nolottanut tämä homma. Kaupassa ajattelen aina, että minun oletetaan ostavan nukkeja jollekin lapselle. Vaikka yleensä myyjät eivät varmaan juurikaan kiinnitä huomiota siihen mitä kukakin ostaa. Ulkona kuvailu ei myöskään ole ongelma. Minua ei lainkaan haittaa kuvailla yksin jossain puistossa.
Ainoa juttu mikä ehkä hiukan on nolottanut on se kun siskon kanssa yhdessä vaiheessa ostettiin sen verran paljon nukkeja, että kaikki postivirkailijat jo muisti meidät. Osa virkailijoista jopa kyseli nukkejen osto & myyntihinnoista jne. Ei minua siinäkään tosin nolottanut se, että paketeissa oli aina nukkeja vaan ennemminkin se, että niitä tuli niin tajuttoman usein. :D
Kirpparilla tai kaupassa leluhyllyjen valikoiman tsekkaaminen ja penkominen ei aiheuta häpeilyä ;) harvemmin on kyllä meikäläisistä kaupoista tullut nukkeja ostettua kun ei näitä uusia niin tule harrastettua; muuta asiaan liittyvää kylläkin.
Kirpparilla tsekkaan pikkutavarat yms jos löytyy sopivaa dioraamoihin. Jos jotakuta kiinnostaa, mitä ostoksia minulla on korissa niin siitä vaan :D - en kiinnitä huomiota siihen jos joku katsoo mitä ostan :D
Lähipiiri tietää keräilystä ja kotona nuket ja muut niiden romppeet on esillä työ/nukkehuoneessa.
Ulkona kuvailua tulee harrastettua harvoin, lähinnä kotipihassa - ja jos tulee, niin taatusti silloin kun tietää että naapurit ei ole kotona :D
Kyllähän ihmiset nyt pällyilee muutenkin joten minua jo ahdistaa kaupoissa pyöriminen. Ehkä pientä häpeää oli aluksi, etekin kun tuo mieheni on äänekäs ja huomaa kyllä jos jokin sopii nukelle :D Olen vaan huomannut ettei oikein kaupoissa ikinä ole niitä nukkeja joita haluaisin. Menen oikeasti ostamaan siskon muksulle Monsteria tai vastaavaa ja samalla voin mulkaista olisiko itsellekin.
Jotkut kavereista tietää mutten olen kertonut määrää ja tietysti kiinnostaa paljonko on mennyt... En tiedä, en halua tietää...
Samaa on kuin Tutulla että en ole liiemmin paljastanut mieheni vanhemmille tai joillekin tuttavapiirille koska vahvat mielipiteet omaavia ovat. Enkä liiemmin ole esitellyt kokoelmaani kenellekään. Kerran eräs kaukaisempi kaveri kävi kyllässä ja se vaan ihmetteli että mitä sä näillä teet... :-\ Hän itse keräili kissapulloja ja kävi koiranäyttelyissä ympäri Suomea...
Minä harrastan näitä, sinä noita... :D
Postisedät ja tädit kyllä jo tuntee... että olisikohan sitä tullut liikaa käytyä? ;) :D
Ei hävetä yhtään :)
Hihii, en häpee. Olen julkihämärä muutenkin. Muksutkin on ylpeitä mammasta! Ja mä olen ihan sikaylpeä tästä sakista! :aplause:
Ymmärrän kyllä tuntemuksen. Tsemppiä.
:joukkohali: miiteissä on kivaa olla ryhmäkummallinen!
Ei hävetä lainkaan. Faija yritti aikoinaan vieroittaa leluista, mutta ei onnistunut tehtävässään.
Kaikki leluosastolla kierrän yksin tai yhdessä. Ja luulen että kaikki tutut tietävät harrastuksistani. Ja saavat olla mitä mieltä tahansa.
Aina voi keksiä hyvän tekosyyn mennä leluosastolle pyörimään :cuteyes:
Nääh, ei hävetä olleskaan. Leikki-ikä on koko ikä ! :wink:
Muistan sen ensimmäisen kerran, kun menin leluhyllylle etsimään MonsterHigh Rochellea. Hävetti ihan hirveästi ja hirvittikin, että jos joku näkee.. Ja kun niitä katsellessa sinne tuli lapsia, melkein juoksin karkuun! Lopulta otin Rochellen ja leikin, että joo, ostan tän jollekin lapselle. Niin minä aluksi ajattelin aina leluhyllyllä, mutta sitten sinne meneminen oli helpompaa ja helpompaa.
Nykyään käyn lähestulkoon aina leluhyllyillä kun käyn Cittarissa tai Prismassa ja minä käyn niissä tosi usein. En häpeile yhtään ja olen ostellut vaikka kuinka nukkeja, poneja ja legoja. Myös noita lasten Barbieita olen ostanut ja jopa pudotellut Lidlissä pitkin lattioita, katseita keräillen.. No se vähän hävetti, kun ne sinne purkautui, mutta lähinnä se meteli siinä itseä vaivasi.
Ulkona kuvaan säännöllisesti, ihan julkisilla, kuin vähemmän julkisilla paikoilla. Joskus odotan, että ihmiset lähtevät, ennen kuin kuvaan, mutta toisinaan vain annan mennä ja kuvailen kaikessa rauhassa nukkejani. Kerran eräs lenkkeilijä pysähtyi muka koiraansa kouluttamaan, kun ihmetteli mitä minä metsässä kyykin. No ponia kuvasin varvikossa! :D Ei se mitään sanonut, jatkoi vain matkaansa.
Ulkokuvia varten suosittelen menemään vain ulos kuvaamaan. Joko porukalla tai yksin. Aikansa sitä piilottelee nukkeja kun ihmisiä kulkee ohi ja sitten joku kerta tuleekin se, että täydellistä kuvaa varten se kuva pitää ottaa heti, eikä vasta sitten kun ihmiset ovat menneet ohi. Tai sitten suorilta kylmää kyytiä ja menee julkisille paikoille kuvaamaan, jossa ihmisiä vaeltaa jatkuvasti tölläämässä! :D (Tuota voi myös kokeilla jollain vieraalla paikkakunnalla vaikka lomamatkalla, kun ei tarvitse pelätä tuttuja.)
No ei noita nukkeja ole tullut ostettua kaupasta moneen vuoteen.
Käyn minä aina välillä katsomassa onko tullut uusia nukkeja kaupan hyllylle
Harvoin ostan mitään (ehkä jotain vaatteita) netistä teen nukke ostokset.
En minä tästä harrastuksesta ole kertonut kun läheisille ja muutamalle ystävälle.
Pidän matalaa profiilia koska on paljon niitä ihmisiä jotka ei välttämättä ymmärrä.
Olen iloinen tässä upeasta harrastuksesta . :smiley: en häpeä
Kuvaan kyllä nukkeja ulkona mutta etsin rauhallisen alueen missä ei ole paljon katsojia.
Kyllähän niitä ohikulkijoita välillä pysähtyy katsomaan mitä teen.
En ole antanut sen häiritä millään tavalla vaan jatkan kuvauksia.
Kerran minulta tuli kysymään pari vanhempaa naista että mitä teen.
Sanoin että kuvaan tässä nukkeja että olen taide ihmisiä.
Ne kovasti kehui nukkeja ja jatkoivat lenkkeilyä.
Ei kans hävetä yhtään, ainakaan enää. :tongue: Eilen siellä Cittari-reissullakin kasasin pinon nukkepaketteja vaunujen ja nukkuvan lapsen päälle ja vertailin ja pähkäilin mitä otan. Joskus on ehkä ollut hieman kummallinen olo kassalla, jos on ostanut sekä itelleen, että jollekin toiselle saman nuken. Kuten esim. Prismassa kun ostin kerralla kaksi Gooliope Jellingtonia tai joskus aiemmin kun ostin kerralla kolme samaa Jinafirea... ::) Myös Kanarialla oli jotenkin nolo olo ja tuntui, että piti selitellä, kun ostin kerralla niin monta nukkea, mutta kun siellä oli kaikkea mitä täällä ei ole saatavilla. Siellä ne myyjät kyllä vähän ihmettelikin, mut ei millään pahalla. Ehkä eivät vaan olleet törmänneet aikuiskeräilijään..?
Meille kun tulee kylään, niin ei todellakaan voi olla huomaamatta tätä harrastusta, paitsi jos on umpisokea... Ensimmäinen vitriini kun töröttää heti eteisessä, kun ei ole oikein muualla tilaa. Täällä on niin vähän seiniä. (Keittiö)-olohuone-työhuoneessa on vitriinit ja nuket vallanneet aika näkyvän osan, joten ei tätä paljon pystyisi kyläilijöiltä salailemaan. Mut itseäni vartenhan mä olen nämä haalinut ja minä täällä asun, joten ihan sama sitten mitä muut ajattelee, kun mies kerran on tämän huonekalujärjestyksen hyväksynyt. Kukaan ei kyllä koskaan ole mitään oikeasti negatiivista tai halveksuvaa sanonut. Edes meidän täti, joka on muuten aika kova töksäyttelemään, mutta toisaalta on ite ihan koiranäyttely- ja muukin koiratouhuhullu, että ehkä sillä sitten tajusi tämän "hulluuden".
Se raha-asia itteäkin joskus mietityttää. Siis, että mitä muut siitä ajattelee. En tosiaankaan kans tiedä paljonko tähän on jo mennyt, mutta usein perustelen tätä itelle (sen mielihyväasian lisäksi) sillä, että joku toinen esim. polttaa askin päivässä tai käy jatkuvasti vaikka kynsi- ja ripsihuollossa, mutta minä harrastan nukkeja. Vähintäänkin se tupakointi on taatusti tyhmempää kuin tämä (anteeksi vain kaikki tupakoijat, mutta kyllähän se nyt niin on) ja usein vielä oikeastikin häiritsee myös muita.
Nyt vaan rohkeasti nukkehyllyille! Vaikka sitten sen onnittelukortin kanssa. ;)
Ekat nukkeostokset hävetti. Eka Barbie jonka aikuisena ostin, pakattiin lahjapaperiin kassalla -olihan se synttärilahja, tosin minulle itselleni :blush:
Enää en ole kiinnostunut tässäkään asiassa siitä mitä muut ajattelee. Todennäköisesti ei yhtään mitään, enhän itsekään mieti toisten ostoksia nähdessäni ostavatko itselleen, lahjaksi tms. :chuckle:
Sitä paitsi, sairaalloisen uteliaat tuijottavat muiden ruokaostoksiakin, ei siinä ole mitään eroa! Ketä kiinnostaa ostamani riisipaketti, meneekö se omaan kaappiin vai pyysikö vaikka äiskä toimittamaan hänellekin kun kerran olin kauppaan menossa :peukku:
En juurikaan osta nukkeja kaupoista, mutta tsekkaan kyllä tarjonnan tasaisin väliajoin. Lelukaupassa myyjä kysyy joka kerta voiko auttaa, jolloin vastaan että olen vain katselemassa ja saan olla rauhassa. Muutama monsteri on lähikauppaostoksia, ja kirpparilla kuljen ihan pokkana nude nukke käsissä. Eikä kukaan ole tullut ihmettelemään :wink:
Jos hävettää kassalla, se onnittelukortti on hyvä kylkiäinen :peukku: Niitähän on muutenkin hyvä jemmata kotiin; on mistä ottaa kun pitää äkkiä lähettää jollekulle!
Kuvaan yleensä sisällä, jo sen takia että pelkään jonkun valkoisen vaatteen likaantuvan. Lisäksi haluan olla rauhassa. Ulkona kuvatessa saa varmasti huomiota, varsinkin jos porukkaa ympärillä liikkuu enemmän, mutta sama juttu kuin kaupassa: mitä se kenellekään kuuluu. Jos ei halua kertoa harrastuksestaan mahdollisille kyselijöille, voi aina sanoa että on vähän kiire, tämä on tällainen taideprojekti eikä puolivalmista työtä näytetä hulluille eikä herroille (tuo oli muistaakseni Aku Ankasta, hyvin käyttökelpoinen fraasi monessa paikassa :D ).
En esittele itseäni tuntemattomille että nimeni on X ja kerään nukkeja -enhän kailottaisi muistakaan harrastuksistani sillä lailla. Mutta, kunhan harrastuksista tulee puhe, kerron kyllä nukeistani, sillä ne ovat iso osa minua ja käsitöiden ohella suurin intohimoni.
Kotona nuket ovat niin näkysällä että en voisi edes kuvitella piilottavani niitä kyläilijöiltä :chuckle: Rahasta puhuttaessa... Jollekulle olen avoimempi kuin toiselle, riippuu kuinka läheinen suhde minulla on kyläilijään. Jos en halua puhua rahasta, käännän puheenaiheen johonkin muuhun. Tai jos kylässä on lapsivieraita jotka mielellään leikkisivät nukeilla, painotan vanhemmille rahapuolta. Mielipide nukella leikkimiseen muuttuu kummasti kun vanhempi saa tietää että leikkinukke tuokin mukanaan muutaman satasen laskun :D
Kantsii muistaa että jokaisella on yksityisasioita. Kaikkien ei tarvitse tietää kaikkea mistään eikä kenestäkään :lecture:
Pelko pois ja nukkeostoksille vaan ^^
Ei hävetä. Muutenkin saan kaikenlaisia mulkoiluja kaikenikäisiltä joten ihan se ja sama miten sitä on ja käyttäytyy kaupoilla. Varsinkin tokkiksen kanssa ollaan varmaan erittäin höperön näköistä sakkia! :dance-to-the-groooowe: :rofl:
Minä kerään ja harrastan nukkeja, lasia, kansallispukuja ja mitä kaikkea... Ne on minun aivojeni mielenkiintoja. Toiset kerää jotain kissapulloja ja postimerkkejä ja käyvät kalliilla keikoilla, ryyppäävät ja polttavat. Ihmisiä kaikki ja kukin tyylillään. :peukku:
Kaupasta en osta Barbeja, koska keräilen vain Vintagea.
Oman taloyhtiön pihalle en kehtaa mennä kuvailemaan. Ajatuskin jo pelottaa... :naamakämmen:
Onneksi on mökki, jonka pihalla voi vapaasti tehdä ihan mitä tykkää! :dance-to-the-groooowe:
Harvemmin tulee enää mitään ostettua, mutta aika usein tulee käytyä tarjonta katsastamassa. Eikä hävetä yhtään. Yhtenäkin päivänä mätin Made to Move -nuket hyllystä toiselle tasolle, pyörittelin paketteja ja otinpa kuviakin. Täytyyhän nyt tuotteesta saada mahdollisimman monipuolinen tuntuma ennen ostopäätöstä! :-D
Minua ei juuri hävetä, olen muutenkin sellainen hassu, että tämä "outo" harrastus tuskin tuli kenellekään yllätyksenä. Edellisessä asunnossa kun tilaa oli enemmän, barbiet olivat näkyvällä paikalla niin että varmasti kaikki vieraat pääsivät kokoelmaa ihastelemaan. Kukaan ei koskaan kommentoinut ikävästi. Ainoa ikävä kommentti jonka selän takaa kuulin, oli eräs mieheni kaveri paheksunut yhteiselle kaverillemme "se Whitney harjasi jotain barbin tukkaa PUOLI TUNTIA" :D olihan se varmaan järkytys.
Mä en kyllä ole osannut kaupoissa ja kirppiksillä hävetä yhtään :D Suu vaahdossa aina äidille selitän nukeista, ja lastenkin kanssa selitän miksi joku nukke on musta hienompi ku joku toinen. Mieskin on jo tottunut mun "ei noita tönkköjä kukaan halua"-marinaan :D
Ulkona kuvaaminen ei hävetä, talvella vaan olen ollut laiskana kun paleltaa. Ja välillä jätän väliin kun en jaksa selittää ihmisille miksi kuvaan nukkeja pihalla. Mutta ylensä jos joku kysyy miksi, niin sanon että siitä tulee hyvä mieli :)
Mä puhun avoimesti mun harrastuksesta kaikille, jotka vaan jaksaa kuunnella :D Kyllähän ihmiset sitä monesti ensin kummeksuu että aikuinen akka leikkii nukeilla, mutta loppujen lopuksi harrastus on harrastus, ja sen on tarkotus tasapanottaa elämää.
Kyllä ihmiset monesti kysyy että paljonko menee rahaa, mutta en itse laske ja sanonkin kyselijöille että sen verran menee kun on mennäkseen. Harrastan myös käsitöitä ja omistan laajahkon varaston lankoja, ne herättää myös ihmetystä ja rahakyselyitä. Mutta niin se vaan menee että harrastukset maksaa ja koska mä harrastan liikuntapuolella ilmaisia juttuja, niin voi kai sen rahan näinkin käyttää? Ja niin kauan kun tulen omillani toimeen niin hittojako se muille kuuluu :D
(Peusluonteeltani olen kyllä tosi pihi, että ostan kaiken yleensä vaan tarjouksesta tai halvalla käytettynä. Siksi kai sitä rahaa riittää enemmänkin näihin harrastuksiin)
(En tiedä meneekö tää vähän offiksi asti jo, mut...)
Toi on kans yks asia mitä en oo koskaan ymmärtäny, mitä se kenenkää persettä kutittaa mihin ihminen käyttää omat rahansa. Aina ollaan sanomassa kuinka a)ostat turhaa tavaraa b)kallista ihan mitä vaan ja sit takavasemmalta tulee aina joku pätemään. Niin kauan ku ne rahat on sen henkilön omia eikä se elä jossain hirveässä velkakierteessä ja ole ihan kusessa raha-asioidensa kanssa, niin ihan sama. (Toki ei sekään minulle kuulu vaikka oliskin ympäriveloissaan ja törsäis silti - ainakaan jos ei ole velkaa mulle.) Naapurin Pentillä on oikeus ostaa säästämillää rahoillaa se uusin iphone, samalla lailla kun mulla on oikeus ostaa uusin nukke. Kenelläkään ei pitäis olla siihen mitään nokan koputtamista.
Ollaan niin pätemässä, ostit paskan koneen, tässä on paremmat tehot/oli halvempi/parempi käyttöjärjestelmä, mistä sinä tiedät jos se käyttis sopii tälle toiselle ihimiselle tai että koneessa on oiekasti ihan tarpeeksi tehoja hänen tarpeisiinsa. Koko kuvio on ihan älytön.
Samaan syssyyn voi kyllä sanoa että olen varmasti itsekin syyllistynyt tähän, ainakin kyseenalaistanut jonkun hankintoja.
esim.
Harrastat jonkun kummallisen/"väärän" asian keräämistä (rahantuhlausta!)
Ostat mäkin tai jonkun muun vähän kalliimman tavaran (oisit saanu kolme kertaa halvemmalla paremman tms)
Käyt kampaajalla tms. (ostin väriaineen kaupasta, oli paljon halvempaa!)
Jokus tuntuu että hemmetti tupakoijallekki valitetaan vähemmän siitä et se kuluttaa rahansa tupakkaan. En sitten tiedä miten keskivertotupakoitsijalla on tilanne, kun en itse polta, mutta yleensä valitetaan vain siitä savusta tai epäterveellisyydestä, ei siitä että miksi törsäät rahas siihen.
Ja ihan sama mitä teet (tai jos et tee yhtään mitään/jätät tekemättä) niin ihan varmasti siellä on joku päsmäröimässä että tee näin ja ei noin ja yh.
---
Ja kauhean mukavaa että näin moni on tähän ketjuun kirjoitellut, musta on tosi kiva lukea eri ihmisten tapoja, kokemuksia ja tuntemuksia tästä.
Mun mielestä on myös hyvä, että tähän on moni ottanut kantaa. Kiitokset siis kaikille! :peukku: Eikä off-topic haittaa yhtään. Juuri tällaista keskustelua toivoinkin. Muakin syyllistetään usein siitä rahamäärästä minkä laitan nukkeihin. Sitten alkaa itseäkin harmittaa se rahanmeno. Tämä nukkeharrastus on mulle kuitenkin kuin lääke - terveellisempi vain, kuin ei tule samanlaisia fyysisiä sivuvaikutuksia mitä mielenterveyslääkkeistä nyt voi tulla. Joten yritän vain sivuuttaa kaikki ikävät kommentit. Kyllä mä sinne nukkehyllyllekin vielä pääsen kunhan tulee vähän muutakin asiaa kaupunkiin. En kyllä aio kortteja ostaa rekvisiitaksi. :D :cuteno:
Aina kun käyn Prismassa tai Cittarissa, tsekkaan myös leluhyllyt. Ja monesti on tullut kiikutettua jotain kassankin kautta. Ei mua sellainen hävetä tai nolota, joskus vaan hymyilyttää kun siinä jonkun pikkutytön kanssa vierekkäin tarkastellaan barbeja. Toys'r'Usista lähdin viime kerralla kahden vai oliko peräti kolmen barbien kanssa, eikä kassallakaan tullut mitään kommentteja, eiköhän ne ole tottuneet kaikenlaisiin hiihtäjiin.
Lainaus käyttäjältä: Alice - helmikuu 20, 2016, 16:05:01
-- joskus vaan hymyilyttää kun siinä jonkun pikkutytön kanssa vierekkäin tarkastellaan barbeja.
Minulla on tämä sama juttu! :D Mutta tunnen olevani leluhyllyn äärellä pikemminkin tosi cool kuin nolo, siis lapsethan katsovat monttu auki kun kerron miehelleni miksi mikäkin nukke on hyvä, ja millainen valikoima kyseisessä kaupassa on, hyvä vai huono. Harva aikuinen on niin tietävä lasten jutuista, joten oletan olevani lasten silmissä todella mahtava tyyppi. :rofl: Tänäänkin BR-leluissa katselimme lahjavaihtoehtoja sukulaismuksulle ja analysoin siinä suureen ääneen, mistä 6-vuotiaat mahtava pitää, ja ehkä n. neljän vanha mukula tuijotti ihaillen, heh. Olen myös hyvin perillä lastenelokuvista ja vastaavista uutuuksista, paremmin kuin aikuisten elokuvista oikeastaan.
Minua ei tuntemattomien edessä hävetä lelujen plaraaminen, mutta ehkä tuttujen edessä kyllä. En kauheasti kerro harrastuksestani, ja lukuisat lelukokoelmani majailevat laatikoissaan, joten ei niitä meillä vieraillessakaan näe ellei ole jotain esillä poikkeuksellisesti. Saatan antaa ymmärtää, että katselen jollekin lapselle niitä leluja. :chuckle: Töissä ja vastaavissa paikoissa en ole keräilyharrastuksestani puhunut. Tästä syystä vieroksun myös kahvilamiittejä tai vastaavia. Tykkään leikkiä leluilla kaikessa rauhassa. Lähemmät kaverit, keräilijäkaverit ja perheeni tietävät kyllä harrastuksestani eivätkä sitä kummeksu, mutta en ole pitänyt tarpeellisena kertoa leluharrastuksesta monillekaan.
Ei hävetä yhtään.
Harrastus on kyllä kavereiden, sukulaisten ja työkaverienkin tedossa. Lisäksi meillä pyörii noita 1:1 mallinukkeja jotka saattavat olla nudena sisällä tai pihalla (asutaan kyllä haja-asutusalueella). Kaikkeen tottuu. Muksujen kaverit ja heidän vanhemmat ovat joutuneet myös tottumaan!
Ei taida hävettää :tongue: Just niitä made to move nukkeja tungin korin täyteen ja joku pikkulikka vieres räpläs jotain muuta nukkea vanhempiensa kera.
Ulkokuvaukset tulee yleensä tehtyä omalla pihalla eikä naapureita oo lähitienoilla. Tosin joskus rannalla kuvaan ja sielä saattaa kyllä olla uteliaita silmäpareja. Kuvaan silti :cuteyes:
Tutut tietää kaikki nukkeilusta mutta emmä sitä varmaan ekaks kertoisi ittestäni uudelle ihmiselle :cuteno:
Kuvauksista piti muuten munkin sanoa sananen ja Nutilla olis hyviä making of -kuviakin joistain paikoista kun ollaan kuvattu nukkeja mm. Tampereen Arboretumilla, Jari Mäki Oy:n pihassa pikku-Vapaudenpatsaalla, Tukholmassa ostoskadulla (kyllä, herätti huomiota) ja puistoissa (Nutti makasi maassa ja kuvasi!) ja laivalla sekä Tax Free -, että hyttikäytävällä (kyllä, tuli myös kommentteja) jne. Hyttikäytävällä kun oltiin asettelemassa nukkeja, tuli meidän edessä olevasta hytistä pari teinipoikaa, jotka suuntas eka meitä kohti, pysähtyi sitten ja reteesti se toinen kommentoi sille toiselle jotain, että: "Ei vittu noi kuvaa tua jotain nukkeja." ja ne kääntyi toiseen suuntaan, mutta palas ne sitten takaisin, kun sanottiin, että tulkaa tästä vaan. Oltais muuten jouduttu odottaankin ihan sikapitkään kun ne olis laahustaneet sen koko pitkän käytävän, että olisivat menneet kuvasta pois. Ne oli kyllä jotenkin niin herttaisia poikia. :rofl:
Hei, liityin joulukuussa tänne, mutta sitten jotenkin en osannutkaan/muistanutkaan enää käydä, vaan pyörin vaan facessa. Pitääpä nyt aktivoitua, täällä kun on paljon pidempiä ja mielenkiintoisempia keskusteluja kuin mitä facessa pystyy käymään. No, onhan nää ihan erityyppisiä nettijuttuja. Mutta siis - kirppareilla ja kaupan leluhyllyllä ei ole koskaan tullut mieleen häpeillä. En ole koskaan ajatellut mitä joku voisi ajatella ja minähän voisin ostaa nukkeja vaikka lapsenlapsille (joita ei tosin vielä ole). Asun avomiehen kanssa omakotitaloa, jonka olohuoneessa on pari nukkekotia ja erilaisia nukkeja ynnä muuta lelua on pitkin poikin kirjahyllyä, trollikokoelma, pikkuautoja ym. Siis vieraat näkevät nämä ja jos jotain ajattelevat, niin eivät ole sanoneet, yks työkaveri kerran ihaili nukketaloa (joka sattui silloin olemaan järjestyksessä ja valot oli) ja toinen vähän ihmetteli, mut ei sen kummemmin. Tosin meillä käy harvoin ketään, kun ei kutsuta, eikä itsekään käydä oikein missään kyläilemässä, ollaan sen sortin erakkoja heh. Mun 32v tytär keräilee My Little Ponyja ja hänellä on pari Monster High'ta. Poikakaverinsa kävi meillä ekan kerran pikavisiitillä muutama viikko sitten ja innostui nukkekodeistani ja kysyi onko mulla Monstereita. No ei vielä silloin ollut kuin yksi käsipuoli alaston, mutta nyt on kohta toistakymmentä. Innostuin kun Toys R Us myi niitä 12,95 (nuuka mikä nuuka) ja aloin perehtyä niihin enemmän. Ja kun laitoin kuvan tyttärelle noista ostamistani nukeista, poikaystävä oli ihastunut Scarah Screamsiin ja hankkinut sen itselleen :D. Enemmän kuin nukkekodit, Barbiet ym mua hävettää se, että olen mestari hankkimaan kamaa (siis kaikkea muutakin kuin nukkeja ja niihin liittyvää: kirjoja, lehtiä, askartelutarvikkeita, kaikkee kivaa ja kaunista ja halpaa, mistä vois joskus tehdä jotain.....) ja saamaan paikat sekaisin, enkä ikinä saa tätä kaaosta järjestykseen. Mun yhdistetty työ-harrastus-keräily-nukkehuoneeni on kuin hävityksen kauhistus. Eli jos joskus saisin nukkeni nätisti esille ja nukkekodit järjestykseen, olisin niistä ylpeä. Facebook-sivulleni olen joskus kauan sitten laittanut ekasta nukkekodistani kuvia ja jonkun satunnaisen Barbien tai ainokaisen Bratzillaz-nuken kuvan joskus laittanut ilman sen kummempia selityksiä. Muiden kuvien joukkoon heitin kuvan neljästä monsterista, silloin kun ne ostin, ja kuvatekstiin "lahjoin itseäni". Kukaan ei tainnut just tuota kuvaa kommentoida, kun oli siellä kissa- ym kuvien joukossa. Eilen laitoin vahingossa kuvan kahdesta monsterista, joiden kanssa esittelin Kiinasta tilaamiani seisomatukia ja kerroin mitä olin niistä maksanut jne. Kun sitten sain pari tykkäystä ja yhden kommentin "ihan ok ovat" kavereilta, jotka eivät kuulu nukkeryhmiin, tajusin että heh nyt meni vikaosoitteeseen se kuva ja laitoin kommentin: "Ouuuuu mun piti laittaa tää kuva tuonne muotinuket - fashion dolls -harrastajien ryhmään.... Näin siinä käy kun katsoo ylikomisario Banksia, mutta ei malta olla sörkkimättä facee samalla. Paljastan salaiset harrastukseni huu... ;). Monsterit ovat keränneet 6 tykkäystä ja yhden hymiökommentin. Kiva nähdä keneltä tulee tykkäyksiä :).
Ja niin, en ole juuri ulkona kuvannut nukkeja. Yhtä kuvasin rannalla camping-alueella Ruotsissa viime kesänä, mutta oli kylmän päivän ilta, eikä lähistöllä ollut ihmisiä. Ja omalla kuistilla jotain kuvasin nyt talvella, mut en tosiaan muuta. En ehkä (vielä) kehtaisi ainakaan yksin kuvata yleisillä paikoilla. Tosin tuo "taideprojekti" kuulosti hyvältä - ainoo vaan, että otan kuvia kännykällä! Pitäis olla järkkäri hih...
Rentoa asennetta vaan kehiin ja harjoittelu tekee mestarin - minäkin olen välillä aikamoinen jännittäjä ja etenkin eräässä lelukaupassa käyminen tekee tiukkaa. Kaikki muut lelukaupat, leluosastot ja kirppikset kaivelen ja katselen ihan rennosti ja ei nolota yhtään, mutta tuossa varsinaisessa lelukaupassa on omistaja-myyjä, joka ahdistaa. Hän on kysynyt minulta jo parikymmentä vuotta, että minkälaista etsit, ja kun minä en koskaan etsi minkäänlaista :D Minä vain katselen aina ja ostan hirvittävän harvoin :) Onkohan myyjä jo hiffannut sen? Mitähän se minusta ajattelee... Tuossa lelukaupassa on kaikki hinnoiteltu pilviin ja alennukseen ei tule juurikaan mitään, joten hypistelemässä ja tiirailemassa vain tulee käytyä.
Marketeissa ja netissä kukaan ei tule kyselemään - ihana rauha.
Yleensä kerron keräilyharrastuksistani vain ihmisille, jotka tunnen jo hyvin, mutta eilen eräs tuttavaperheen tytär kysyi, mitä mä myyn Huuto.netissä, ja kerroin keräilyistäni. Yllätin itseni, sillä vastasin vähän arastellen ja tavallista hiljaisemmalla äänellä häntä kohti nojautuen... :blush: Ajattelin, että hän on semmoinen ihminen, joka ei ymmärrä tätä juttua yhtään, joten siksi kai nolostelin. Kokoelmahuoneeni oven suljen jos joku outo ihminen on tulossa käymään - pääsen paljon helpommalla, kun ei tarvitse alkaa kertoa niistä ja kuunnella mahdollisia hämmästyneitä, kauhistuneita tai ihastelevia kommentteja :)
Harrastehuone olisi ihana! Myös sen takia, että voisi sitten aarteensa piilottaa ihan vain oven sulkemalla. Minusta ei siis ihan vesimittarien lukijoille kuulu mitä harrastan ja olisi se turvallisempaa, kun olisivat vähän syrjemmässä. Mutta ei ole harrastehuonetta. Jos tässä kämpässä ei näe jossain huoneessa nukkeja, näkee poneja. Olohuone on sitten se mekka, jossa on nukkekoteja, vitriinejä ja oikeastaan kaksi nukkeiluun omistettua kirjahyllyäkin. Ehkä se harrastehuone tulee sitten joskus kun on omakotitalo! :D
Mulle ei ole ongelma katsella kauppojen nukkehyllyt läpi tai kirppareilla pengastaa nukketarjontaa. Luulen, että muut ihmiset ajattelee mun ostavan niitä lahjaksi jollekin, jos ei omalle (meillä ei tosin ole lapsia, mutta mistäs sitä kukaan vieraampi tietää), niin jonkun kaverin lapselle tai jotain...eikä kyllä kukaan ole mitään kommentoinutkaan, tosin kerran kävi niin, että puolituttu kirpparin pitäjä rupesi kyselemään, että "jaahas, lastenhuonettako sitä ruvetaan laittamaan?" kun tulin kassalle muutaman Barbien ja parin lohikärmeen kanssa. Vastasin vaan, että "jotain sellaista" ja naureskelin vaan. Mielessäni ajattelin, että "ihan ittelle laittelen sitä lastenhuonetta" :cuteyes: :D
Mä en pahemmin ihmisille "huutele" tästä nukkeharrastuksesta, en ole muutenkaan sellainen, että helposti höpöttelisin omista asioistani (pienestä paikkakunnasta ja työstänikin johtuen) kelle tahansa...ihan muutamalle olen kertonut ja reaktiot on vaihdellu mielenkiinnosta "hieman" pilkalliseenkin ihmettelyyn, että "mitä aikuinen ihminen nyt nukeilla enää leikkii?" tai että "ainavaanko sä niitä keräilet?" silmienpyörittelyn siivittämänä. Mun äiti ja sisko (& sen mies) kuuluu tähän joukkoon -valitettavasti. :-\ Veljelleni ja vanhimmalle siskolleni en ole edes kertonut.
Yksi tuttavapariskunta (samoin entinen pomoni) oli ihan positiivisesti kiinnostunut ja naispuolinen siinä sitten rupesi bongailemaan nukkehyllystäni mitä nukkeja hänellä on ollut lapsena ja mietti, että "minnehän ne omat nuket ovat vuosien saatossa joutuneet?".
Sitten on näitä, joille en kerro mitään, juurikin sen vuoksi mitä jotkut muutkin on täällä maininneet, eli näitä joilla on todella voimakkaat mielipiteet ja jotka ei tosiaankaan himmaile mitään kommentoidessaan jotain sellaista mitä itse eivät ymmärrä. ::)
Nukkehuone helpottaa tässä asiassa: ovi vaan kiinni, niin sinne jäävät oven taakse piiloon.
Mun mies :hbeat: on kyllä paras tuki ja ymmärtäjä, jos näitä määreitä nyt voi käyttää, tässä mun nukkeilussa: hän jaksaa kuunnella ja katsella kuvia mun selostuksia tulevista nukeista, stailauksista, vitriinien järjestämisestä, nukkehaaveista ym. ym. Ja yllättää mut muistamalla nukkejen nimiä tai jotain muuta nukeista, mitä en ikimaailmassa olisi uskonut hänen koskaan muistavan! :D
Ai niin, kuvaamisesta sen verran, että kuvaan suurimmaksi osaksi sisällä, joskus harvoin ulkona omassa pihassa. Yleisillä paikoilla en kuvaa, sitä arkailen...ehkä jonnekin metsään tai rauhalliselle paikalla joskus tohtisin mennä, tosin ottaisin varmaan siinä tapauksessa tuon mieheni mukaan henkiseksi tueksi.
Olin menossa sukulaisten & näiden tuttavien kanssa syömään, kun samalla reissulla ennen ruokailua löytyi se MTM Teresa. Esittelin sen jo ovella sukulaisille (kun näkivät ostoskassini) ja sitten ruokapöydässä seurueen tyttölapselle, jota kovasti kiinnosti uusi nukke :cuteyes: Meillä synkkasi tytön kanssa hyvin kun juteltiin barbeista ja poneista :D
Eräälle seurueen rouvalle kertoilin sitten omasta harrastuksestani & Barbien historiasta (Lillistä* alkaen) ja hän oli oiva kuunteilija :lecture:
*Bild Lilli, Barbien "esiäiti" jonka Mattel kopioi Barbieksi.
Joskus joku yllättävästi kiinnostuu nukeista - tosi rentoa, että sukulaispiirissä voi niistä kertoa ja jutustella. Niin kyllä meilläkin, mutta yleensä en viitsi pitää itsestäni kovin suurta numeroa ja erakkoilen täällä kotona :) Eilen nukkeja kävi katsomassa veljeni ja yllätyin, kun hän mainitsi lapsuuteni Daisyn kohdalla, että se on tuttu. Veljeni on aika kova hamstraamaan elektroniikkaa, kirjoja ja pelejä, joten hänelle ei tarvitse keräilyjä ihmeemmin perustella. Äitinikin on keräilijä, joten ymmärtämystä riittää.
Kyllä mä kuitenkin uudelle kävijälle perustelen sitä määrää aina kovasti tyyliin en-polta-tupakkaa-en-juo-kovin-paljon :D -en-teetä-rakennekynsiä-en-osta-designlaukkuja-paitsi-kaksi-ei-niin-kalliinmerkkistä-oon-ostanut ja keräileväthän ihmiset vaikka mitä ja suuri osa on löytynyt halvalla kirppikseltä jne. Harva kävijä keräilee itse jotain. Taas sitten toisen keräilijän kanssa voidaan keskittyä heti asiaan ja katsella kaikkea läpi - ja hei, kato, nämä kaapitkin on vielä ihan täynnä :naamakämmen:
Lasten kavereiden käydessä katsomassa kokoelmiani pitää myös selitellä vähän samaan tapaan kuin yllä, ja sitten kerron kaikista, joista ovat kiinnostuneet. Minulla on myös paljon nukkeja, joilla saa leikkiä, joten mä harrastan ja lapset leikkivät. Mä korostan lapsille aina, että mä tutkin niitä nukkeja, tunnistan ja keräilen, että eivät kotona kerro vanhemmille, että sillä on siellä semmoinen leikkihuone ja se leikkii niillä Barbeilla :blush: Tämä häpeily-aihe on kyllä mielenkiintoinen ja koskettava - täytyy yrittää omankin häpeän kanssa jotenkin pärjätä :gonna-cry:
Hyvä aihe! Olen itsekin pohtinut tätä, että onko tämä harrastus, jota pitäisi "hävetä".
En ole hävennyt nukkejen katselemista / ostamista kaupan hyllyltä, sillä juurikin uskon ihmisten olettavan niiden menevän lahjaksi :cuteyes: Sama homma kirppisten kanssa. Ainoastaan silloin, kun kiertelen "live"kirppiksiä ja joku myyjä tokaisee jotain tyyliin: "Kyllä näillä vielä monet leikit leikkii" yms. niin silloin saatan kokea pientä vaivautuneisuutta :D Sama juttu torista tai huutonetistä ostaessa, kun myyjät usein olettavat nukkejen menevän lapsille, ja ehkä kummeksuvat tarkentavia kysymyksiäni tai kommentointia nukkejen hinnoista.
Keräilen enempi Disney-nukkeja, mutta ostelen myös paljon muitakin laidasta laitaan tuunausmielessä. Ja tämän repaint+reroot -harrastuksen olen kokenut jokseenkin ihan yleisesti hyväksyttäväksi "taide"muodoksi: Olen jopa linkittänyt näitä nukkeja omille fb-sivuilleni vailla häpeän tunnetta. Myös perhe tietää tästä tuunausharrastuksesta, ja isä kun on taiteellinen sekä keräilijä itsekin, välillä vinkkaa joistain myytävistä barbieista. Tosin olen useasti huomannut itseni toteavan jollekin "Tämä nukkejen maalaaminen on oikeasti todella yleistä maailmalla jne.." :D
Varsinaista keräilyäni en ole liiemmin mainostanut, eikä kukaan ole tainnut kerralla nähdä tuota tavaramäärää, joka yhdessä huoneessa on. Mies on lähinnä kannustava eikä puutu oikeastaan koko harrastukseen, vaikka yhteen aikaan nukkeja ja kaikenlaista tavaraa tuli postista vähän liiankin kanssa :D
Voisin kuvata ulkona, en vaan halua, että pihan lapset tulevat häiritsemään ja kyselemään ja pilaamaan mun jutut. Mieluiten tekisin sen siis jossain rauhallisessa paikassa :blush:
Suomalaisuushan on häpeäkulttuuri, eli ei mitään hätää jos nolostuttaa :D
Muistaa vaan, että ei se ole niin vakavaa ja mikään pakko ei olisi hävetä tämmöistä enimmäkseen kuitenkin positiivista asiaa.
Mä kanssa "vahingossa" kävelen leluhyllyjen ohitse, ja lelukaupassakin on kiva piipahtaa. Itse asiassa ennen nukkeiluun hurahtamista kävin välillä pelailemassa ja soittelemassa mitä kaupoissa oli esillä kokeilupelejä ja soittimia... siis toki ainoastaan jos pienempiä lapsia ei ollut lähettyvillä jotka olisi halunneet kokeilla.
Ei oikeastaan millään lailla hävetä ostella nukkeja, ehkä toisaalta kun on itse sen ikäinen että voisi olla leikki-ikäisiä lapsia, joten moni ehkä olettaa että menee omalle tai kummilapselle. Ehkä nuorempana olisi nolottanut kun piti esittää aikuista?
Joskus jos on hyvä ilma otan jonkun pienemmän nuken mukaan taskuun tai laukkuun jos sattuisi innostua kuvaamaan ulkona.
Täytyy myöntää, että jos joku kysyy harrastuksia niin ei sitä ihan ensimmäiseksi töräytä, että leikin barbeilla. Kyllä sen pukee sellaiseen muotoon, joka painottaa keräilyä, taidetta ja estetiikkaa...
Häpeilykulttuuri juu :) Mielellään sitä tosiaan kertoo harrastuksistaan painottaen sen aikuismaisia piirteitä. Kaupassa mä kyllä voin olla miten pitkään vain leluhyllyillä - omien pienimpien lastenkin kanssa siellä on notkuttu ja vieläkin välillä vähän hengaillaan - ja nukkejen ostaminen on kuin maitoa koriin lappaisi... Eiväthän ne myyjät tiedä, että ostan itselleni :cuteyes: Käyn niin monissa eri liikkeissäkin, että eivät mitenkään voi oppia, että taasko tuo sama ihminen ostaa vain Barbien ja ei edes ruokaa :D Kontissakin näyttää olevan myyjissä niin suuri vaihtuvuus, että eivät ehdi oppia, ja mitä sitten :D Yleensä ensin kerron toisesta harrastuksestani (paperinuket) ja sitten lisään, että keräilen myös Barbeja, Sindyjä, Daisyjä... Mikähän olisi sellainen oikein kunniallinen ja hieno keräilykohde? Presidenttien nimikirjoitukset :D Mulla olisi siinä tapauksessa niitä nyt 1 kpl, jos olisin niitä keräillyt - ei juuri säilytysongelmia :D
Eikö keräilyyn usein liity jonkinlainen innostuminen ja hurahtaminen, joten keräily voi olla aika höpsöä ja saada outoja piirteitä? Häpeilevätkö kuulakärkikynien kerääjät pyytää kynää huoltikselta? Tai kertovatko sormustimien tai pappamopojen kerääjät oitis keräilykohteensa? Me :barbie: -keräilijät/harrastajat emme välttämättä heti :D
Käytiin miun synttäripäivänä Prismasta ostamassa Made To Move x2 , enkä osannut hävetä vaan oikein lapsuuden innoissani kävelin ne ympäri kauppaa... näin se vaan muuttuu. :D
Muistan miten keräilyni alkuaikoina (1996, olin 20-vuotias) hävetti kierrellä Barbie-hyllyjä ja vielä nolompaa oli ostaa nukkeja! Markettejen kassoilla ei niinkään tarvinnut selitellä, mutta paikallisen lelukaupan kassalla piti muka aina selitellä, että kummitytölle nukkea ostan :rofl: Alottaessani oli tosi pitkään keräilyni kanssa yksin, kun en tuntenut ketään toista keräilijää. Luulimpa aivan alussa olevani ainoa Barbie-keräilijä koko Suomessa :rofl: Muistan kyllä sitten ensimmäisen kolleegan tavatessani saaneeni kylmää vettä niskaan, kun hän totesi erittäin halpamaisesti, että luulenko olevani niin erikoinen ja spesiaali ihminen :grumble:
Vuosien kuluessa kun ikääkin on tullut lisää, ei enää niin hävetä. Mullahan voisi hyvinkin olla Barbie-leikkejä leikkivä tyttö. Kenenkäänhän ei tarvi tietää, että olen lapseton :peukku: Mutta muistan kyllä elävästi, miten noloa se oli! Nykyään on saanut korkeintaan selitellä harrastustaan tuntemattomille ihmisille. Kohdalle on osunut pari ihmistä, jotka ovat halveksuen katselleet kokoelmaani, mutta onneksi nämä ihmiset ovat harvassa, eivätkä ole onneksi jääneet elämääni.
Mä aloitin vain vuosi ennen sinua, kitecat :) Ja nyt hoksasin, että ei meillä ole kovin paljon ikäeroakaan - mä aloitin 25-vuotiaana. Lelutapulissahan sitä siinä putken päässä kierreltiin ja kaarreltiin :barbie:-hyllyjä. Siellä oli kerran Goddes of the Sun hyllyssä avattuna, mutta pakkaus oli hyllyllä myös. Noiden keräilynukkejen suhteen siellä oli vähän kotikutoinen meininki minusta, kun oli tuolla tavalla avattu. Toki hienonnäköinen siten. Kelpaisi mullekin :) Mutta arvokkaammat nuket ovat sentään edelleen ylähyllyllä toisin kuin jossain muualla pienten lasten revittävinä :eieieiei: Silloin muinoin ei tuollaisten ostoa osannut ajatellakaan ja tuli hankittua perusnukkeja ompelun malleiksi ja joitakin vaatepakkauksia niiden hienouden vuoksi, mm. Pretty Treasures -kenkäpakkauksia.
Myös ne saamelaiset Barbie ja Ken siellä olivat. Käsittääkseni Lelu-Tapuli riisui nukeilta alkuperäiset vaatteet ja puki sitten Napapiirillä tehdyt asut niille ylle ja laittoi nuket sitten varta vasten niitä varten tehtyihin laatikoihin. Kerran toimitin muistaakseni Keninkin jollekulle keräilijällle E-Suomeen. Napapiirillä käydessä sitten löysin minigrippeihin pakattuja asuja erikseen myynnissä :)
Aika moni on eri keräilyalueilla luullut olevansa ensin ainoa - ei se mitään. Jos täällä meilläkin päin on parin kilsan säteellä ainakin 5 nukkekokoelmaa, niin koko kaupungissa niitä on pakostakin aivan mahdottoman paljon. Harmi vain, että kaikki eivät löydä tietänsä foorumille tai Faceen... Ehkä ei ole tk-taitoja. Tai ehkä nukeista innostuminen nolottaa niin paljon ;)
Olisipa kiinnostavaa tietää, millaisia kokoelmia on tässä Suomen kovimmassa periferiassa eli Kainuussa. Teini-ikäisillä on ainakin Pullip- ja Blythe-kokoelmia, tästä oli jopa juttu paikallisessa lehdessä. Aikuisista en sitten tiedä, miten monta meitä on. Tiedän, että eräällä miehellä on ainakin ponikokoelma.
Nostampa vanhaa aihetta pinnalle :)
Ei hävetä Barbit. Pari koulukaveria tietää että harrastan miniatyyrijuttuja, mutta ei sen tarkemmin. Koulussa tein itselleni valtavan nukketalon, jota ei helposti voinut olla huomaamatta. Olihan ne muutamien ihmisten reaktiot vähän hämmentyneitä ja päätin että jatkossa kerroin että teen talon lapsilleni, pääsin helpommalla.
Kotona barbijutut on makuuhuoneessa tietokonenurkkaukseni lähellä. Jos meille tulee vieraita niin makuuhuoneen oven laitan kiinni, enimmäkseen siksi etten halua että taloon ja nukkeihin kosketaan. ::)
Ihana lukea tätä kun näin parikymppisenä saan kyllä käsitellä häpeän tunteita tätä harrastusta kohtaan viikottain... :D Tuntuu että varsinkin tän ikäsenä pitäs täs maailmas olla niiin järkevä ja kohdistaa se rahankäyttönsäkin "tärkeämpiin" asioihin. Oon koittanut ajatella että joku nuori nainen käyttää sen ylimääräisen rahansa vaikka meikkeihin, mä nyt vaan teen näin! Eihän sellanen, joka tuottaa näin paljon iloa, voi olla niin turhaa. :) Kyllä se silti inhottaa selitellä ystäville että mihin ne rahat taas hupeni ja päästää ne mun kotiin, kun ylimääräsen hyllytilan viekin kaikki mun keräilykohteet. En tosiaan tunne yhtäkään livenä joka keräilis ees jotain! Poikaystävä kyllä rakentelee ja maalaa pienoismalleja (warhammereita tarkalleen ottaen) joten onneksi hän ei tuomitse kun itsekin ostelee niitä tämän tästä. :) Tuntuu silti liian usein nololta ja lapselliselta, mutta eiköhän tää iän myötä helpota ainakin vähän. ::)
Siittä sitten vaan miitteihin osallistumaan niin näkee ihan livenä meitä muita "hurahtaneita" :peukku:
vadelmapilvi pystyn kyllä niin samaistumaan oon itse pian 19 vuotias nuorinainen ja hävettää ihan hirveesti tää barbiekeräily sitä pelkää et muut pitää sitä outona lapsellisena ja varsinkin se rahanmeno mut, nimeomaan ne omat ikäiset hävettää tutuille itseä vanhemmille ja sukulaisille oon kertonut. aina nukkehuoneen ovi kiinni , kun tulee kavereita kyläään kun, kotona vielä asun. Paras kaveri jonka oon tuntenut pienestä pitäen kyllä tietää. Ja aina innoissaan tutkii mitä uusia oon ostanut aina mietitään että, voikun olis ollu tälläsii kun, oltiin lapsia :D
Voi kun tulee mieleen oman harrastuksen alkuajat Vadelmapilvi ja Kirsikka... Itsekin olin 18 kun sain ensimmäisen keräilynukkeni (tai ehkä sainkin sen juuri siksi että ikää oli 18v eikä äiti enää päässyt kommentoimaan ja kyttäämään tiliäni, en asunut enää kotonakaan silloin).
Nykyään en enää jaksa niin välittää, jos joku ei ymmärrä niin oma moka. Hermoilen ulkona kuvaamista nykyään, se onkin kai ainoa jossa vähän nolostelen kun ihmiset kattelee. Aina tulee joku sinne, viimeksi joku kysyi etten ole kaatunut kun siellä kävelytien reunassa istuin perseelläni kyynärpäät maassa täydellista kuvakulmaa metsästämässä... :shuting-up:
Parvekkeella nukkeja lakatessa joskus kurtistelen kulmiani mutta se johtuu siitä että edellisen paikan asukkaat ei siitä pitäneet. No vittu ite röökasivat siellä, ei voinu kesällä puolta tuntia pitää auki ku joku oli jo tupakalla siellä... Kyllä mie välillä mietin että entä jos kun siellä polttivat mut mitään ei koskaan käyny. Tai ainakaan en kuullut että ois käyny.
Ylppäreitä pelkäsin ihan hemmetisti mutta kaikki vieraat oli kohteliaita kysyi kiinnostuneena, eikä kukaan kajonnut niihin ilman lupaa (lasin takana olo mahdollisesti saattoi vaikuttaa asiaan ::) ). Nuket oli siis makkarissa, eli niitä ei päässyt ihmettelemään ilman että jotenkin lähestyi minua ensin. Moni minua pyysikin niitä esittelemään... :faint: Ei moni ollut niistä moksiskaan eikä kukaan ainakaan suoraa sanonut mitää negatiivistä. Toisaalta olishan se melkosta alkaa juuri lakin saanutta lyttäämään. Äitiä ne tais hävettää enempi ja se vaikutti jopa vähän pettyneeltä kun kukaan ei yhtynyt hänen mielipiteeseensä siitä miten turhaa ja hassua humputusta tollainen on... ::) Ja sen mielestä mun nuket maksoi jo sitä ennen liikaa ja se luuli että pullipit maksaa jotain 20e kappale... :rofl: En ikinä korjannut tätä käsitystä... :devil:
Ehkä myös keräily ei tunnu niin hassulta kun keräilin muutakin ja niin on keränneet tutut ja kaveritkin - ainakin mangaa tai kirjoja jos ei muuta. Nykyään toki onneksi tuntee myös kanssaharrastajia, ja ne ovatkin melkoisia helmiä! On niin mukavaa höpistä jonkun kanssa yhteisestä mielenkiinnonkohteesta, joka on ehkä mahdollisesti itse uusista hankinnoistasi yhtä innoissaan kuin sinä! :D
Kirsikka, ihanaa etten oo ainut tätä ikäluokkaa oleva. Kyllä sitä kieltämättä tuntuu tosi oudolta ja erilaiselta, välillä osaan kääntää sen hyväksi jutuksi mut välillä iskee kyl semmonen häpeä että huhhuh... :D Onneksi vanhemmat kannustaa, että kyllä siin mielessä koen tulevani ymmärretyks. Kaverit oudoksuu vielä. Äitin oon jopa saanut innostumaan tästä ja se halusi oman Barbien :tongue:
Hunajasieni, joo ulkona kuvaaminen on kyl semmonen henkinen haaste et huhhuh... ::) Asun tämmösessä kerrostalojen muodostamassa "ympyrässä" ja kyllä tuntuu et mua katellaan kaikista ikkunoista. :D Kuvaaminen kyllä vie usein mennessään mutta se lähteminen on iso kynnys. :D
Se että onmies ja kerää nukkeja oli pitkään häpeän kohde minulla ja harmittaa etten alkanut keräämään barbeja aikaisemmin... Mutta nyt tuosta on päästy yli ja reilusti yli vuosi olen ollut keräilijänä :) Nyt parikymppisenä en jaksa enää ees välittää, kukaan ei oo oikeestaan nukeista sanonut mitään... ehkä määrästä vaan... voi kun tietäsivät että suurinosa on laatikoissa odottamassa ^^;
hei ! munkin äiti on innostunut sillä onkin jo muutamia omia barbeja :P ja se on ihanaa et ees vanhemmat ymmärtää :D oho sä oot uskaltanut jo ulos! joo se on aina yhtä kiva kuulla ettei, oo ainoo tän ikäluokan barbiekeräilijä :)
Miehenä sitä vasta vaikeeta varmaan on on mut se on rikkaus että, meitä keräilijöitä on niin monenlaisia :)
Itellä oli vähän pervo setä olo aluksi kun kävin leluhyllyllä kuolaamassa nukkeja, onneks oon päässy siitä yli ja ihan reippaasti käyn läpi pakkauksia ja tutkin mitä kivaa on tarjolla.
Olin tuossa yksi päivä tapaamassa täysin tuntematonta ihmistä (työjuttuja) ja sitä ennen eräs läheiseni muistutti että "älä sitten ala puhua nukeista" :lecture:
En yleensä välitä mutta nyt tuntui pahalta. Tämä läheiseni pitää nukkeilua älyttömänä, sen tiedän kyllä ja hänelle sallittakoon mielipiteensä, mutta tämä kommentti teki harrastuksestani ja samalla minusta jotenkin hävettävän. Ärsytti ja ihmetytti myös se, että näinkö vähän hän tuntee minua. Mistä kumman syystä alkaisin puhua harrastuksistani jos kerran puhutaan töistä? Toki, jos harrastuksista tulee puhe, silloin kerron aina nukkekeräilystä koska se on niin iso osa minua, mutta hyvä ihme sentään! Asiat omiin yhteyksiinsä :naamakämmen:
En ojenna kättäni vieraalle ja sano nimeni kanssa samaan hengenvetoon että harrastan nukkeja. Ja harrastanhan minä muutakin. Teen paljon käsitöitä ja tykkään kokata mutta en esittele itseäni ja tokaise että nyt on ilmestynyt kivoja keväisiä lankoja tai että kaupan pakastemarjoja ei sitten kannata syödä sellaisenaan, enkä mainitse sitäkään ensimmäisenä että tuli tuossa eilen vaihdettua akvaarioon vettä (nämäkin asiat kerron kyllä auliisti jos puhe tällaiseen sattuisi kääntymään, mutta työyhteyksissä se on varsin epätodennäköistä) ::)
En kanssa ymmärtäny Silkyn kaverin kommenttia alkuunkaan. Nauratti kyllä noi pakastemarjat :rofl:
Hih, mä tunnistin itseni juuri tuoksi asian heti esille täräyttäjäksi :D Olin menossa poliitikkoystäväni avecina erääseen vaikuttajanaisten tilaisuuteen ja ystäväni manitsi minulle välittömälle ihmiselle ennen tilaisuutta, että sun ei ehkä sitten kannata oitis kertoa, että olet työtön :D Olisikohan pitänyt loukkaantua :) Minähän olen oikeasti täystyöllisetty erityislasten äiti ja teen hirmuisesti vapaaehtoistöitä, minkä ystäväni kyllä tietää, sillä teemme vapaaehtoistyötä myös yhdessä. Mitä hän ei pyytänyt oli, että älä sitten kerro keräileväsi nukkeja :D
Niinpä sitten juttelin tilaisuudessa mm. arkkitehtuurista, vanhojen talojen kunnostusmenetelmistä, pyöräilykulttuurista ja Barbeista ja paperinukeista :) Osaan kyllä sovitella sanani niin, että pakastemarjat, akvaarionhoito ja lankauutuudet sulautuvat sinne keskustelunaiheiden joukkoon ja en vaikuta toivottavasti kovin hassulta :D Kyllä nauratti, Silky :rofl: Ja keskustelukumppanini suhtautui keräilyaiheeseen niin hyvin, että äänestän häntä vaaleissa jatkossakin - pääasiassa tietysti aivan muista syistä :)
Miehet harrastamassa nukkekeräilyä eivät ole mikään kumma juttu - tunnen yhden jo jostain 90-luvulta ja onpa noita tullut vastaan jo vuosia. Ja kaupastahan saa kukin ostaa mitä tykkää ja venyä siellä niin pitkään kuin lystää. Mun veli löysi äsken mulle kirppikseltä yhden NRFB-Barbien ja käy aina katselemassa mun nukkeja suurella kunnioituksella tyyliin onpa hienoja... Se ois varmaan ihan seonnut niihin, jos sillä olis tytär :) Kaksi poikaa onkin. Pitääpä kysyä, onko se muistanut ostaa niille Barbeja! Emme anna toisillemme lahjoja nääs ja en käy juurikaan kylässä heillä, niin en tiedä :blush:
Muakin katsellaan helposti, mutta ei persoonallisen ulkonäön vuoksi, vaan siksi että meidän perhe aina kailottaa kovalla äänellä, koska asiaa ja koska elämä :D
Eilen mä vähän piilottelin mun nukkeja... Hmm, mieheni lapsuudenystävä tuli yllätyskylään ja minulla oli aika paljon myyntijuttuja levällään pöydillä. Laittelin sitten vähän kansia nukkejen päälle ja siirsin hiirulaiseni vieressä valtavana seisoneen Sindyn hevosen syrjemmälle :) Kahdessa paikassa esillä olleet nuket pysyivät tietenkin paikoillaan - nehän ovat nätisti telineissä, mutta raatoröykkiö vain piti piilottaa :D
Kaupassa pienimmäinen lapseni saattaa julistaa, että äiti, meinaatko sä taas ostaa nukkea itsellesi, mihin mä, että saatanpa ostaakin, ostetaanko sullekin :)
Huomasin kyllä että häpeilyä on yhä. Miehen sukulainen kävi meillä kylässä ja makuuhuoneen ovi napsahti heti kiinni. Siellä on iso nukketalo ja nuo hahmot tuossa tietokoneen yläpuolella istumassa. En vaan tykkää selitellä miksi noita keräilen, enkä esitellä muualla kuin netissä. Toistaiseksi.
Aliyah, mielestäni siitä että haluaa pitää omana tietonaan ei tarvitse ole häpeissään. jokainen keräilee niinkuin keräilee :smiley:
Minä se veikkaan että minulla ja yhdellä palstalaisella miehellä on samat apajat samassa pikkukaupungissa ;) Tämä tuli mieleen kun kävin kirppareilla yhtenä päivänä katsomassa laatikollisen verran barbeja, ja seuraavana kaik oli mänt, kerralla ihan. Kävi mielessä että olisiko joku keräilijä ostanut vai ihan muuten vaan. ;)
Ja kaupoissa käyn jo ihan tottuneesti kuolailemassa barbihyllyt, miulla on muksut alibina jos joku kysyisi :D
Hei!
Mua ei yleensä hävetä. Mua vaan käy sääliks niitä, jotka ei ymmärrä, että tää on mun harrastus, enkä ole mitenkään lapsellinen vaikka kerään Barbeja. Paitsi hyvällä tavalla.
Keräily ei niinkään hävetä, mutta aikomus olisi mennä myös ulos kuvaamaan, saa nähdä uskallanko :dance-to-the-groooowe: