Muiden kommentteja Barbie-harrastuksestanne

[Adalia]

Eli mitäs mieltä lähipiirinne/ perheenne/ kaverinne jne. ovat Barbeilustanne?

(Joko tällainen aihe on täällä uudella fortsalla? Saa yhdistää, jos on  )

Anoppi  on nyt ruvennut kyselemään (parilla viime visiitillämme), että enhän enää osta barbeja ja ehdottelemaan, että myisin kaikki pois. Ja kun kerroin meneväni taas Hampurin Barbie-conventioniin, käski ihan että älä osta lisää 

Hän mitä ilmeisimmin yhdistää: Barbie-huone = lastenhuone. Kun meidän vihdoin viimein pitäis se perillinen tehdä  Asia sitten sinänsä, kun hän joka kerta tavatessamme toistaa toistamistaan sitä, miksei olla tehty lasta ja eikö otettais ottolasta jne. jne.

[minnastardust]

Mie mietin kans tän perustamista tänne ihan justiinsa!

Pikkuveljelle tässä just äsken selitin, että mikä on eka barbie, mitä ideaa koko keräilyhommassa on ja että keräilynuket ei ole leluiksi tarkoitettu. Äiti ja isukki on ihan ymmärtäväisiä, ostavat lahjaksikin nukkeja, täti ihaili kovasti Tim Gunneja ja poikaystäväkin otti asian aika kivasti, kun tästä harrastuksesta ekoilla treffeillä mainitsin. Myöhemmin se on käynyt mun kotona ja ihan kiinnostuneena tutkaillut mun kokoelmaa.

Harmi Ada ettei siun anoppi oikein ymmärrä tätä harrastusta. Tuollainen hiillostaminen ei ole kenenkään kannalta kivaa ja aika hassua tuo ajattelutapa, että barbit tavallaan poissulkevat lastenhankinnan.

[vadelma]

Mies katsoi aluksi vähän vinosti kun aloin kaivelemaan vanhoja nukkejani kellarista ja kauppareissuilta eksyi aina joku barbieaiheinen tavara kärryyn. Nykyään jaksaa jo ihan kuunnella selityksiäni ja on tykästynyt barbie elokuviin. Tottumista varmasti helpotti se, että keräilen kaikkea muutakin star wars krääsästä joulukoristeisiin.

Mieheni lisäksi vain yksi ystäväni tietää keräilystäni. Kerroin hänelle pari viikkoa sitten eikä hän kommentoinut asiaa sen enempää. Totesi vain että onhan se aika yleinen harrastus.

Voisin kuvitella omalta anopiltani melko samanlaista reaktiota kuin Adalian anopilta. Anoppi ei ikinä säilytä mitään ylimääräistä eikä voi ymmärtää keräilyä missään muodossa. Äitini taas on kaikkea naisellista/tyttömäistä vastaan eikä luultavasti siksi voisi ymmärtää harrastustani. Onneksi ei ole mitään tarvetta kertoa heille 

[Ninni-doll]

Kun aloitin tämän nukkehärdellin, niin jotkut ihmettelivät ensin mutta tajusivat sitten mistä on kyse. Äitini ostaa minulle usein nukkeja (ja kiertää Kokkolan marketteja ja kirppareita jos jotain Barbie-aiheista löytyisi  ) Isää ei haittaa tällainen harrastus, emme vaan kerro hänelle kuinka paljon nukkeja omistan ja että ne maksavat enemmän kuin kympin  Ja kyllä isältänikin olen saanut kaksi Monster High-nukkea, mutta niidenkin hintaa jaksaa yhä kauhistella. (varmaan elämänsä loppuun asti)
Paras ystäväni on myös Barbieharrastaja ja hänen keräilystään lähti omani. Muiden ystävieni mielestä harrastus on mielenkiintoinen ja käyvät aina facebookissa luuraamassa mitä nukkekuvia sinne olen laittanut ja ihastelevat. Jotkut katselevat kirppareita nyt "sillä silmällä" kun tietävät harrastuksestani, osaa näyttää kiinnostavan lähinnä se, minkä arvoisia mitkäkin nuket ovat... 
Avomieheni rahoilla ensimmäiset 10 keräilynukkea hankittiin ja hän on nykyään jopa stailannut joitain nukkeja! Eniten mies pitää noista vitriineistä, nuket kokoelmana kauniisti esillä on kuulemma paras juttu.
Töissä suurta osaa on kiinnostanut harrastukseni (ainakin kohteliaasti kerran on sanottu että sehän on hienoa) mutta on siellä pari tyyppiä jotka katsovat pitkin nenänvarttaan, etenkin eräs naisihminen paheksuu moista joutavuutta kovin, nukkeiluaika kun on pois perheeltä (ja tämä tarkoittaa miehen ruokkimista ja jatkuvaa kakarantekoa)

[DarkJedi]

Kun suurin osa sukulaisista ja tutuista tietää tämän leluharrastuksen ja sen että myyn/ annan lahjoina pois tarpeettomia niin välillä alkaa tympiä kun sanotaan että tytär/ kummilapsi/ serkunkumminkaima toivoisi nukkea ja olisiko minulla joutavaa mutta ei osata yhtään sanoa millaista nukkea saaja toivoo. 

Barbieta? Bratzia? Vai kenties Winx- keijua? Pitääkö olla nainen vai haluaisiko saaja Kenin? Prinsessa? Keiju? Merenneito? Urheilija? Morsian/ sulhanen? Blondi? Mustaihoinen? Tönkkövartaloinen vai esim. ratsastamaan pystyvä nivelletty?

Tämä vaan tuli mieleen kun yhden äidin kaverin tyttäreltä olen saanut tosi paljon vaatteita ja oli puhetta että annan tytöille muutaman barbien (tai muun muotinuken). Eihän meidän äiti osaa sanoa muuta kuin että no, barbit ne tytöt haluaa. Huoh, piti vaan lopulta todeta että pyydä Saaraa ottamaan yhteyttä niin ehkä sillätavoin pääsisi helpoimmin haluttuun lopputulokseen. 

[tokkopahka]

Myötätuntoni  'Tavalliset ihmiset' joilla ei ole sopivanikäisiä lapsia eivät tajua nukkejen kirjoa, minkä lisäksi heillä ei ole aavistustakaan lasten ohjelmista ja siten millaista oheiskrääsä myydään.
Nimimerkki raskasta kalustoa fanittavan pikkupojan täti joka yrittää selittää omalle tädille että traktoreissa on eroja 

[Dandelion]

Ei taida lelukeräilyä ymmärtää kukaan muu kuin oma tyttäreni.

Keräsin vielä puoli vuotta sitten monia eri sarjoja, Barbien ohella mm. my little ponyja ja oman lapsuuteni action-figuureja. No, sille tuli nyt loppu kun mies jätti. Pelkkä lelukeräily ei ollut ainoa syy, mutta vissiin se ahdisti suuresti miestä... Äidiltänikään ei herunut muita kommentteja kuin päivittelyä rahanmenosta ja joka paikkaan kerääntyvästä tavarasta.

Nyt joudun osittain eron takia myymään valtaosan kokoelmistani pois ja säästän lähinnä vain alkuperäiset lapsuudenkokoelmani (+ muutamat, joista ei millään voi luopua) ja olen päättänyt antaa nekin tyttäreni leikkeihin - sillä hän tosissaan osaa arvostaa niitä ja olen opettanut häntä huolehtimaan leluista hyvin. Ikää tytöllä on vasta neljä, mutta hänen kanssaan on ihanaa jakaa loput kokoelmistani.
Kyllä äitinikin mieli on hieman muuttunut, kun on huomannut millainen sijoitus pääosin kirpparilta hankittu lelukokoelma on ollut. Kannustaa minua myyntien kanssa, joskaan ei edelleenkään osaa arvostaa näitä muun kuin arvon takia.

P.S:
(Vielä joskus aloitan keräilyn alusta, kun se taas on elämäntilanteen takia mahdollista    )

[Adalia]

Anoppini kysyi taas, että mikä on kokoelmani arvo ja paljollako myisin sen. Kun kiertelin ja kaartelin, hän vaan jatkoi, että jos olisi ihan pakko myydä ne  Mitä hittoa, suunnitteleeko hän salaa mun nukkejen myymistä? 

Hänen mielestään en olisi saanut ostaa Hampurin Barbie conventionistakaan yhtään nukkea 

Toukkero: hyvä, että tyttäresi ymmärtää 

[Ninni-doll]

Muistui mieleen ihan älytön juttu joka on pakko kertoa. Mieheni ei ikinä ole ollut mustasukkainen, paitsi 2 kertaa on ollut BARBIEN takia mustasukkainen  (on luullut niitä siis eläviksi)

Ensimmäinen juttu oli kun haaveilin vajaa 3 vuotta sitten The Munsters-nukeista ja näin sitten unta jossa se Herman Munster-Ken nukkui mun kainalossa. Kerroin unen TaruiselleAaveelle. Sain Munsterit äidiltä synttärilahjaksi sitten jonka jälkeen TaruinenAave kirjoitti mulle facebookissa: "Nyt ei tarvi enää unelmoida että Herman tulee sun kainaloon" Ukkoni sitten näki jutun ja luuli että kyseessä on joku mies nimeltä Herman! Ei meinannut millään uskoa että puhe oli nukesta 

Toinen juttu oli jonkun juhlapyhän aatto viime vuonna kun istuttiin TaruisenAaveen luona iltakahvilla kahdestaan. Meillä oli keittiönpöydällä barbeja meidän Silky Street-kuvatarinasta. Siinä oli ainakin mun Shania ja TaruisenAaveen Nichelle, Aida ja tarinan pervo ukkeli Parrusen Pertti. Muistaakseni vaihdeltiin niille vaatteita kahvia juodessa. Otin siitä touhusta sitten kameran automaatilla kuvan joka laitettiin heti facebookiin. Merkattiin kuvaan omien nimiemme lisäksi ne nukkein nimet. Kun menin kotiin oli ukko mustasukkaisena vastassa: "Ettehän te mitään kahdestaan siellä olleet! Näin facebookista että iso porukka teitä oli ja miehiäkin mukana!" 

[Aliisa]

  Kiitos päivän nauruista, ihanat jutut. Eteenkin tuo Herman -juttu pisti miut repeileen tässä ihan kunnolla. Nuket kuullostavat monesti puhekielessä samalta kuin ihmisistä puhuisi, voin hyvin kuvitella, ettei silloin väärinymmärryksiltä voi välttyä.

[whitney]

Ninni-Doll, hahah  aika hauska juttu tuo mustasukkaisuus nukeista.

Mä olen kertonut harrastuksestani lähimmille ihmisilleni ja parille kaverille. Kaikki ovat suhtautuneet hyvin. Ehkä harrastukseeni suhtautumista on helpottanut se, että olen aina ollut sellainen vähän hassu Pian asiasta tietää koko kaveripiiri, kun pidämme uuden kodin tuparit ja sitä ennen hankin nukeille vitriinin.

Ihaninta on oman mieheni ymmärtäväinen ja jopa kannustava suhtautuminen. Hänen mielestään se on hyvä harrastus ja on hienoa että ihmiset ovat innostuneita ja kiinnostuneita eri asioista.

Tänään kerroin siskontytöilleni (7 ja 8 v) harrastuksestani. Kerroin asian ensin pienemmälle siskolle, jonka silmät levisivät lautasen kokoisiksi ja sitten häntä pikkuisen hihitytti Selitin että kyseessä on vähän vanhempia barbeja, ei sellaisia kuin heillä itsellään on.
Vähän myöhemmin kerroin asiasta hänen isosiskolleen (jonka silmät levisivät myös lautasen kokoisiksi), johon pikkusiskonsa tarkensi heti ikäänkuin lieventävän asianhaarana "niin, siis sellaisia vanhempia barbeja"  Sitten leikittiinkin koko ilta heidän barbeillaan :)

[Jennijee]

Minulla nukkeharrastus ja keräily alkoi jotenkin pikkuhiljaa, mutta innokkaasti. Mies ei tietenkään ymmärtänyt miksi "leikin" joka päivä nukeilla ja olin lapsellinen hänen mielestään. Onneksi muutamassa vuodessa mies on hyväksynyt minun kaikki "outoudet", vaikka välillä kehottaa myymään nukkeja rahan saamiseksi. En paljon kerro ostoksistani, mutta selittelen sitten kiinni jäätyäni, että kun nyt sai niin hyvään hintaan niin piti käyttää tilaisuus hyväksi.

Äippä ja iskä oli tietysti heti kauhean kannustavia ja kiinnostuneita. Olen aina ollut hömppä joten mikään ei ole heille outoa. Joskus he soittelevat, että ollaan jossain ja täällä on tämmösiä barbia!  Heh. Äh, kun kerran he jättivät ostamatta ulkomailla edullisia farkku-basiceja, koska äippä sanoi, ettei Jenni just näitä kerää, vaan niitä pikkumustia. 

Veljen tytär täyttää kohta 5v. ja kesällä hän katseli kamerastani satoja nukkekuvia. Kaikkia ihasteli ja huokaili kuinka ihania ne olivatkaan. Odotan heitä meille kylään ja jännittää mitä nukeilleni tapahtuu jos lapsi ei malta pitää näppejänsä erossa niistä. Ensin saattaa olla hetken hiljaisuus, kun ihmettelee kaikkea mitä näkee, ja sitten saattaa tulla hulluuskohtaus ja ipana kirkuu ja juoksee ympyrää.

En kyllä ole mitenkään kauheisiin kommentteihin, koskaan tärmännyt. Töissä tuli joskus kiusallinen tilanne, kun pomo kuuli harrastuksestani eikä hän voinut mitenkään ymmärtää asiaa "oikeanlaisena" ihmisenä. Sen jälkeen pidin suuni kiinni.

[Avasund]

Isäni ihmetteli taannoin, että onhan sulle kertynyt nukkeja. Odotin kärkevämpääkin kommenttia. Ehkä myöhemmin huomaan, että minut on tehty perinnöttömäksi.
Enimmäkseen ihmiset ovat olleet ihan ymmärtäväisiä, joskus tuntuu, että osaaottavia. Lue: mielenterveytesi on haudan partaalla.
Onneksi perheessä on muitakin keräilijöitä, niin saa edes vertaistukea.

[essi]

Mä taisin joskus johonkin jo kadonneeseen ketjuun kirjoitella ajatuksiani tästä, lähinnä pointtina taisi olla se että juuri kukaan ei tiedä keräilystäni (tai oikeastaan kukaan tällä hetkellä), ja se on mulle sellainen yksityinen henkireikä. En kaipaa muiden kommentteja siitä miten tyhmää, lapsellista, turhaa ym. lelujen keräileminen on.

Ajatus pohjautuu kai siihen, kun aloin keräillä poneja vielä kotona asuessani, ja äitini päivitteli koko ajan, tuli kommenttia vähän samaan tyyliin kuin Adalian anopilta: älä osta enää, toi oli sit viimeinen, ei sulla oo tilaa... ym.

Ja joku kaverini oli revennyt nauramaan kun näki kokoelmani. Silloin päätin, ettei kukaan tee mitään sillä tiedolla että olen keräilijä. Paitsi tietty muut keräilijät!

Harrastus pysyy hyvin salassa, kun joudu kissojen takia pitämää nuket ja ponit piilossa. 

[minnastardust]

Kesätöissäkin työkaverit on olleet tosi ymmärtäväisiä. Yhden pojan kanssa juttelin ja se oli heti ekana tykkäämässä Facebookissa, kun pistin uuden nukkekuvan. Eka reaktio on ihmetys, niin kuin aina, mutta pienen selityksen jälkeen kaikki ovat tajunneet, että se on ihan hyvä ja mielenkiintoinen harrastus.