Eli mitäs mieltä lähipiirinne/ perheenne/ kaverinne jne. ovat Barbeilustanne?
(Joko tällainen aihe on täällä uudella fortsalla? Saa yhdistää, jos on :cuteyes: )
Anoppi on nyt ruvennut kyselemään (parilla viime visiitillämme), että enhän enää osta barbeja ja ehdottelemaan, että myisin kaikki pois. Ja kun kerroin meneväni taas Hampurin Barbie-conventioniin, käski ihan että älä osta lisää ::)
Hän mitä ilmeisimmin yhdistää: Barbie-huone = lastenhuone. Kun meidän vihdoin viimein pitäis se perillinen tehdä :-\ Asia sitten sinänsä, kun hän joka kerta tavatessamme toistaa toistamistaan sitä, miksei olla tehty lasta ja eikö otettais ottolasta jne. jne.
Mie mietin kans tän perustamista tänne ihan justiinsa! :D
Pikkuveljelle tässä just äsken selitin, että mikä on eka barbie, mitä ideaa koko keräilyhommassa on ja että keräilynuket ei ole leluiksi tarkoitettu. Äiti ja isukki on ihan ymmärtäväisiä, ostavat lahjaksikin nukkeja, täti ihaili kovasti Tim Gunneja ja poikaystäväkin otti asian aika kivasti, kun tästä harrastuksesta ekoilla treffeillä mainitsin. Myöhemmin se on käynyt mun kotona ja ihan kiinnostuneena tutkaillut mun kokoelmaa. :cuteyes:
Harmi Ada ettei siun anoppi oikein ymmärrä tätä harrastusta. Tuollainen hiillostaminen ei ole kenenkään kannalta kivaa ja aika hassua tuo ajattelutapa, että barbit tavallaan poissulkevat lastenhankinnan. :-\
Mies katsoi aluksi vähän vinosti kun aloin kaivelemaan vanhoja nukkejani kellarista ja kauppareissuilta eksyi aina joku barbieaiheinen tavara kärryyn. Nykyään jaksaa jo ihan kuunnella selityksiäni ja on tykästynyt barbie elokuviin. Tottumista varmasti helpotti se, että keräilen kaikkea muutakin star wars krääsästä joulukoristeisiin.
Mieheni lisäksi vain yksi ystäväni tietää keräilystäni. Kerroin hänelle pari viikkoa sitten eikä hän kommentoinut asiaa sen enempää. Totesi vain että onhan se aika yleinen harrastus.
Voisin kuvitella omalta anopiltani melko samanlaista reaktiota kuin Adalian anopilta. Anoppi ei ikinä säilytä mitään ylimääräistä eikä voi ymmärtää keräilyä missään muodossa. Äitini taas on kaikkea naisellista/tyttömäistä vastaan eikä luultavasti siksi voisi ymmärtää harrastustani. Onneksi ei ole mitään tarvetta kertoa heille :D
Kun aloitin tämän nukkehärdellin, niin jotkut ihmettelivät ensin mutta tajusivat sitten mistä on kyse. Äitini ostaa minulle usein nukkeja (ja kiertää Kokkolan marketteja ja kirppareita jos jotain Barbie-aiheista löytyisi :cuteyes:) Isää ei haittaa tällainen harrastus, emme vaan kerro hänelle kuinka paljon nukkeja omistan ja että ne maksavat enemmän kuin kympin :D Ja kyllä isältänikin olen saanut kaksi Monster High-nukkea, mutta niidenkin hintaa jaksaa yhä kauhistella. (varmaan elämänsä loppuun asti)
Paras ystäväni on myös Barbieharrastaja ja hänen keräilystään lähti omani. Muiden ystävieni mielestä harrastus on mielenkiintoinen ja käyvät aina facebookissa luuraamassa mitä nukkekuvia sinne olen laittanut ja ihastelevat. Jotkut katselevat kirppareita nyt "sillä silmällä" kun tietävät harrastuksestani, osaa näyttää kiinnostavan lähinnä se, minkä arvoisia mitkäkin nuket ovat... :-\
Avomieheni rahoilla ensimmäiset 10 keräilynukkea hankittiin ja hän on nykyään jopa stailannut joitain nukkeja! Eniten mies pitää noista vitriineistä, nuket kokoelmana kauniisti esillä on kuulemma paras juttu.
Töissä suurta osaa on kiinnostanut harrastukseni (ainakin kohteliaasti kerran on sanottu että sehän on hienoa) mutta on siellä pari tyyppiä jotka katsovat pitkin nenänvarttaan, etenkin eräs naisihminen paheksuu moista joutavuutta kovin, nukkeiluaika kun on pois perheeltä (ja tämä tarkoittaa miehen ruokkimista ja jatkuvaa kakarantekoa)
Kun suurin osa sukulaisista ja tutuista tietää tämän leluharrastuksen ja sen että myyn/ annan lahjoina pois tarpeettomia niin välillä alkaa tympiä kun sanotaan että tytär/ kummilapsi/ serkunkumminkaima toivoisi nukkea ja olisiko minulla joutavaa mutta ei osata yhtään sanoa millaista nukkea saaja toivoo. :eieieiei:
Barbieta? Bratzia? Vai kenties Winx- keijua? Pitääkö olla nainen vai haluaisiko saaja Kenin? Prinsessa? Keiju? Merenneito? Urheilija? Morsian/ sulhanen? Blondi? Mustaihoinen? Tönkkövartaloinen vai esim. ratsastamaan pystyvä nivelletty?
Tämä vaan tuli mieleen kun yhden äidin kaverin tyttäreltä olen saanut tosi paljon vaatteita ja oli puhetta että annan tytöille muutaman barbien (tai muun muotinuken). Eihän meidän äiti osaa sanoa muuta kuin että no, barbit ne tytöt haluaa. Huoh, piti vaan lopulta todeta että pyydä Saaraa ottamaan yhteyttä niin ehkä sillätavoin pääsisi helpoimmin haluttuun lopputulokseen. :lecture:
Myötätuntoni :hug: 'Tavalliset ihmiset' joilla ei ole sopivanikäisiä lapsia eivät tajua nukkejen kirjoa, minkä lisäksi heillä ei ole aavistustakaan lasten ohjelmista ja siten millaista oheiskrääsä myydään.
Nimimerkki raskasta kalustoa fanittavan pikkupojan täti joka yrittää selittää omalle tädille että traktoreissa on eroja :mad:
Ei taida lelukeräilyä ymmärtää kukaan muu kuin oma tyttäreni.
Keräsin vielä puoli vuotta sitten monia eri sarjoja, Barbien ohella mm. my little ponyja ja oman lapsuuteni action-figuureja. No, sille tuli nyt loppu kun mies jätti. Pelkkä lelukeräily ei ollut ainoa syy, mutta vissiin se ahdisti suuresti miestä... Äidiltänikään ei herunut muita kommentteja kuin päivittelyä rahanmenosta ja joka paikkaan kerääntyvästä tavarasta.
Nyt joudun osittain eron takia myymään valtaosan kokoelmistani pois ja säästän lähinnä vain alkuperäiset lapsuudenkokoelmani (+ muutamat, joista ei millään voi luopua) ja olen päättänyt antaa nekin tyttäreni leikkeihin - sillä hän tosissaan osaa arvostaa niitä ja olen opettanut häntä huolehtimaan leluista hyvin. Ikää tytöllä on vasta neljä, mutta hänen kanssaan on ihanaa jakaa loput kokoelmistani.
Kyllä äitinikin mieli on hieman muuttunut, kun on huomannut millainen sijoitus pääosin kirpparilta hankittu lelukokoelma on ollut. Kannustaa minua myyntien kanssa, joskaan ei edelleenkään osaa arvostaa näitä muun kuin arvon takia.
P.S:
(Vielä joskus aloitan keräilyn alusta, kun se taas on elämäntilanteen takia mahdollista :cuteyes: )
Anoppini kysyi taas, että mikä on kokoelmani arvo ja paljollako myisin sen. Kun kiertelin ja kaartelin, hän vaan jatkoi, että jos olisi ihan pakko myydä ne :naamakämmen: Mitä hittoa, suunnitteleeko hän salaa mun nukkejen myymistä? :-\
Hänen mielestään en olisi saanut ostaa Hampurin Barbie conventionistakaan yhtään nukkea :head-to-the-wall:
Toukkero: hyvä, että tyttäresi ymmärtää :smiley:
Muistui mieleen ihan älytön juttu joka on pakko kertoa. Mieheni ei ikinä ole ollut mustasukkainen, paitsi 2 kertaa on ollut BARBIEN takia mustasukkainen :D (on luullut niitä siis eläviksi)
Ensimmäinen juttu oli kun haaveilin vajaa 3 vuotta sitten The Munsters-nukeista ja näin sitten unta jossa se Herman Munster-Ken nukkui mun kainalossa. Kerroin unen TaruiselleAaveelle. Sain Munsterit äidiltä synttärilahjaksi sitten jonka jälkeen TaruinenAave kirjoitti mulle facebookissa: "Nyt ei tarvi enää unelmoida että Herman tulee sun kainaloon" Ukkoni sitten näki jutun ja luuli että kyseessä on joku mies nimeltä Herman! Ei meinannut millään uskoa että puhe oli nukesta :rofl:
Toinen juttu oli jonkun juhlapyhän aatto viime vuonna kun istuttiin TaruisenAaveen luona iltakahvilla kahdestaan. Meillä oli keittiönpöydällä barbeja meidän Silky Street-kuvatarinasta. Siinä oli ainakin mun Shania ja TaruisenAaveen Nichelle, Aida ja tarinan pervo ukkeli Parrusen Pertti. Muistaakseni vaihdeltiin niille vaatteita kahvia juodessa. Otin siitä touhusta sitten kameran automaatilla kuvan joka laitettiin heti facebookiin. Merkattiin kuvaan omien nimiemme lisäksi ne nukkein nimet. Kun menin kotiin oli ukko mustasukkaisena vastassa: "Ettehän te mitään kahdestaan siellä olleet! Näin facebookista että iso porukka teitä oli ja miehiäkin mukana!" :tongue:
:Look_Up: Kiitos päivän nauruista, ihanat jutut. :D Eteenkin tuo Herman -juttu pisti miut repeileen tässä ihan kunnolla. :rofl: Nuket kuullostavat monesti puhekielessä samalta kuin ihmisistä puhuisi, voin hyvin kuvitella, ettei silloin väärinymmärryksiltä voi välttyä. :cuteyes:
Ninni-Doll, hahah :rofl: aika hauska juttu tuo mustasukkaisuus nukeista.
Mä olen kertonut harrastuksestani lähimmille ihmisilleni ja parille kaverille. Kaikki ovat suhtautuneet hyvin. Ehkä harrastukseeni suhtautumista on helpottanut se, että olen aina ollut sellainen vähän hassu :blush: Pian asiasta tietää koko kaveripiiri, kun pidämme uuden kodin tuparit ja sitä ennen hankin nukeille vitriinin.
Ihaninta on oman mieheni ymmärtäväinen ja jopa kannustava suhtautuminen. Hänen mielestään se on hyvä harrastus ja on hienoa että ihmiset ovat innostuneita ja kiinnostuneita eri asioista.
Tänään kerroin siskontytöilleni (7 ja 8 v) harrastuksestani. Kerroin asian ensin pienemmälle siskolle, jonka silmät levisivät lautasen kokoisiksi ja sitten häntä pikkuisen hihitytti :smiley: Selitin että kyseessä on vähän vanhempia barbeja, ei sellaisia kuin heillä itsellään on.
Vähän myöhemmin kerroin asiasta hänen isosiskolleen (jonka silmät levisivät myös lautasen kokoisiksi), johon pikkusiskonsa tarkensi heti ikäänkuin lieventävän asianhaarana "niin, siis sellaisia vanhempia barbeja" :tongue: Sitten leikittiinkin koko ilta heidän barbeillaan :)
Minulla nukkeharrastus ja keräily alkoi jotenkin pikkuhiljaa, mutta innokkaasti. Mies ei tietenkään ymmärtänyt miksi "leikin" joka päivä nukeilla ja olin lapsellinen hänen mielestään. Onneksi muutamassa vuodessa mies on hyväksynyt minun kaikki "outoudet", vaikka välillä kehottaa myymään nukkeja rahan saamiseksi. En paljon kerro ostoksistani, mutta selittelen sitten kiinni jäätyäni, että kun nyt sai niin hyvään hintaan niin piti käyttää tilaisuus hyväksi. :D
Äippä ja iskä oli tietysti heti kauhean kannustavia ja kiinnostuneita. Olen aina ollut hömppä joten mikään ei ole heille outoa. :D Joskus he soittelevat, että ollaan jossain ja täällä on tämmösiä barbia! :tongue: Heh. Äh, kun kerran he jättivät ostamatta ulkomailla edullisia farkku-basiceja, koska äippä sanoi, ettei Jenni just näitä kerää, vaan niitä pikkumustia. :-\
Veljen tytär täyttää kohta 5v. ja kesällä hän katseli kamerastani satoja nukkekuvia. Kaikkia ihasteli ja huokaili kuinka ihania ne olivatkaan. Odotan heitä meille kylään ja jännittää mitä nukeilleni tapahtuu jos lapsi ei malta pitää näppejänsä erossa niistä. Ensin saattaa olla hetken hiljaisuus, kun ihmettelee kaikkea mitä näkee, ja sitten saattaa tulla hulluuskohtaus ja ipana kirkuu ja juoksee ympyrää. :D
En kyllä ole mitenkään kauheisiin kommentteihin, koskaan tärmännyt. Töissä tuli joskus kiusallinen tilanne, kun pomo kuuli harrastuksestani eikä hän voinut mitenkään ymmärtää asiaa "oikeanlaisena" ihmisenä. Sen jälkeen pidin suuni kiinni.
Isäni ihmetteli taannoin, että onhan sulle kertynyt nukkeja. Odotin kärkevämpääkin kommenttia. Ehkä myöhemmin huomaan, että minut on tehty perinnöttömäksi.
Enimmäkseen ihmiset ovat olleet ihan ymmärtäväisiä, joskus tuntuu, että osaaottavia. Lue: mielenterveytesi on haudan partaalla.
Onneksi perheessä on muitakin keräilijöitä, niin saa edes vertaistukea.
Mä taisin joskus johonkin jo kadonneeseen ketjuun kirjoitella ajatuksiani tästä, lähinnä pointtina taisi olla se että juuri kukaan ei tiedä keräilystäni (tai oikeastaan kukaan tällä hetkellä), ja se on mulle sellainen yksityinen henkireikä. En kaipaa muiden kommentteja siitä miten tyhmää, lapsellista, turhaa ym. lelujen keräileminen on.
Ajatus pohjautuu kai siihen, kun aloin keräillä poneja vielä kotona asuessani, ja äitini päivitteli koko ajan, tuli kommenttia vähän samaan tyyliin kuin Adalian anopilta: älä osta enää, toi oli sit viimeinen, ei sulla oo tilaa... ym.
Ja joku kaverini oli revennyt nauramaan kun näki kokoelmani. Silloin päätin, ettei kukaan tee mitään sillä tiedolla että olen keräilijä. Paitsi tietty muut keräilijät!
Harrastus pysyy hyvin salassa, kun joudu kissojen takia pitämää nuket ja ponit piilossa. :smiley:
Kesätöissäkin työkaverit on olleet tosi ymmärtäväisiä. Yhden pojan kanssa juttelin ja se oli heti ekana tykkäämässä Facebookissa, kun pistin uuden nukkekuvan. :D Eka reaktio on ihmetys, niin kuin aina, mutta pienen selityksen jälkeen kaikki ovat tajunneet, että se on ihan hyvä ja mielenkiintoinen harrastus. :smiley:
Suhtautuminen vaihtelee hulluna ja lapsellisena pitämisestä hyväksyntään. :D
Eipä liikuta miuta. Ei tämä barbikeräily oo ainoa poikkeava piirre normaalista miun elämässä, ehkä sieltä kesyimmästä päästä. Haters gonna hate, syyn ne löytää aina. ^^
Katselen tässä dokumenttia nukkevauvaharrastajista:
"5D: Nukkelapseni
Lauantai 17.08.2013 - klo 17:20
Jamie on neljän lapsen yksinhuoltajaäiti, joka valmistaa työkseen aidonnäköisiä vauvanukkeja naisille kuten Sue ja Christine. Sue ei ole halunnut hankkia lapsia, mutta käyttää aikansa ja rahansa nukkejen pukemiseen ja hoivaamiseen. Hän jopa työntelee nukkejaan lastenvaunuissa. Christine puolestaan toivoo vauvanuken helpottavan menetyksen tuskaa. Naisten nukkeharrastus oudoksuttaa ulkopuolisia, mutta onko harmittomassa hoivaamisessa mitään pahaa? (My Fake Baby, dokumentti, Iso-Britannia, 2008)"
Tuttuja piirteitä tunnistan noissa naisissa ;) Ja mieheltäni kysyin, että ollaanko me tuollaisia barbien kanssa - juu sanoo mies :D
Kuulostaa tosi tutulta kaikki! Kommentit on just tyyliin "eikö rahansa vois laittaa johonkin järkeväämpäänkin" tai "etkö myisi/antaisi noita pois" tai "ei kai sun ikäinen leiki enää nukeilla".
Barbien hankinnan ja niillä leikkimisen lopetin väliaikaisesti joskus 13-vuotiaana kun lelukaupan setä alkoi kysellä että "pikkusiskollesiko näitä ostat". Se oli muutenkin semmonen teräväkielinen setä ja niitä vihjailuja oli tullut ennenkin. Taisin silloin seistä nolona kassalla Mermaid Hair Barbien, Midgen ja Teresan kanssa itse tienaamillani rahoilla (vai oisko ollut Parranajo Ken). Ne oli niitä viimeisiä silloin. Pari vuotta tuosta myöhemmin eka poikaystävä kysyi että "et kai sä näillä enää leiki". Se nauroi mulle kun avasi yhden vaatekomeron ovista joissa oli (ja on edelleen) mun koko Barbie kokoelma. Silloin hyllyistä oli vielä tehty kolmikerroksinen koti niille vaikken niillä enää leikkinytkään. Noi kaks juttua varmaan laittoi pisteen sille barbeilulle silloin. Toki tuli kaikkea muuta elämään tuossa iässä mikä kiinnosti enemmän. Reilut kymmenen vuotta kiinnostus oli semmoista vakan alla pitoa ja muutenkin jäi vähemmälle huomiolle. Nyt vasta aikuisena harrastus on taas aktivoitunut kun tätä nykyä on jo ihan sama mitä muut tästä sanoo.
Lainaus käyttäjältä: Bambi - syyskuu 12, 2013, 23:22:04
Kuulostaa tosi tutulta kaikki! Kommentit on just tyyliin "eikö rahansa vois laittaa johonkin järkeväämpäänkin" tai "etkö myisi/antaisi noita pois" tai "ei kai sun ikäinen leiki enää nukeilla".
Barbien hankinnan ja niillä leikkimisen lopetin väliaikaisesti joskus 13-vuotiaana kun lelukaupan setä alkoi kysellä että "pikkusiskollesiko näitä ostat". Se oli muutenkin semmonen teräväkielinen setä ja niitä vihjailuja oli tullut ennenkin. Taisin silloin seistä nolona kassalla Mermaid Hair Barbien, Midgen ja Teresan kanssa itse tienaamillani rahoilla (vai oisko ollut Parranajo Ken). Ne oli niitä viimeisiä silloin. Pari vuotta tuosta myöhemmin eka poikaystävä kysyi että "et kai sä näillä enää leiki". Se nauroi mulle kun avasi yhden vaatekomeron ovista joissa oli (ja on edelleen) mun koko Barbie kokoelma. Silloin hyllyistä oli vielä tehty kolmikerroksinen koti niille vaikken niillä enää leikkinytkään. Noi kaks juttua varmaan laittoi pisteen sille barbeilulle silloin. Toki tuli kaikkea muuta elämään tuossa iässä mikä kiinnosti enemmän. Reilut kymmenen vuotta kiinnostus oli semmoista vakan alla pitoa ja muutenkin jäi vähemmälle huomiolle. Nyt vasta aikuisena harrastus on taas aktivoitunut kun tätä nykyä on jo ihan sama mitä muut tästä sanoo.
Ihan tervettä se onkin pitää taukoa välillä. Kun elää toisinaan muuta elämää, varsinkin teini-iässä, saa materiaalia ja kokemuksia näihin "leikkeihin" ihan eri tavalla.
Ja ainakin miun kohdalla on ihan totuus, etten mie nukeilla enää leiki. En silleen "tää menis nyt tänne ja pukis tän ihanan mekon ja se ottais ton sinisen". Enemmän se on sellaista mielikuvitusleikkiä, kehittelen nukeille tarinoita ja persoonallisuuksia, puen nuken luonteeseen sopivat vaatteet ja otan kuvia nuken eri elämäntilanteista. Ihan normaalia luovaa toimintaa - kirjoittamista (mielessään) ja asetelmavalokuvausta, mallina ja aiheena vaan on lelut.
Tätä on vaan vaikea selittää ja yleensä kuittaankin homman niin, että joo, leikin barbeilla. Kiinnostuneille sitten näytän ottamiani kuvia ja ymmärtävät sitten paremmin. :smiley:
Lainaus käyttäjältä: Milli - syyskuu 13, 2013, 10:36:34
Ihan tervettä se onkin pitää taukoa välillä. Kun elää toisinaan muuta elämää, varsinkin teini-iässä, saa materiaalia ja kokemuksia näihin "leikkeihin" ihan eri tavalla.
Ja ainakin miun kohdalla on ihan totuus, etten mie nukeilla enää leiki. En silleen "tää menis nyt tänne ja pukis tän ihanan mekon ja se ottais ton sinisen". Enemmän se on sellaista mielikuvitusleikkiä, kehittelen nukeille tarinoita ja persoonallisuuksia, puen nuken luonteeseen sopivat vaatteet ja otan kuvia nuken eri elämäntilanteista. Ihan normaalia luovaa toimintaa - kirjoittamista (mielessään) ja asetelmavalokuvausta, mallina ja aiheena vaan on lelut.
Eikös tästä ollut jokus muistaakseni kitekat sanoi, että jos leikkisikin samalla tavalla kuin lapsena niin se läheteleisi pyskoosia... ?
Mie myös olen yläasteelta kirjoitellut tarinoita pöytälaatikkoon, joita en näytä kenellekään. Nykyisin vaan nuket ja muket on tavallaan hahmojen protomalli... tai toisinpäin... tarina kehittyy nukkejen ympärille... muttei niillä tule leikittyä kuin penskana.
Penskana nuket on saattanutkin olla jossain kuravelli leikeissä muttei noita keräilynukkeja voisi kuvitella kohtelevansa samalla tavalla... :faint: Närkästyin jo silloinkin jos suosikkinukkea kohdeltiin huonosti mutta sillon nekin oli vaan loppujen lopuksi leluja... joihin liittyy rakkaita muistoja.
Juu, tauko, oli se sitten pitkä tai lyhyt, on varmasti hyvä Barbeilussakin. Kerään niin paljon muitakin juttuja, että vaihtelu virkistää. Ja toden totta eri elämänvaiheissa ehtii tai jaksaa vähemmän. Silloin kun joskus teini-ikään tultuani lopetin barbeilun niin en ollut enää pitkään aikaan edes leikkinyt niillä vaan tehnyt just kaikkia asetelmia tms. Enkä (tietysti) leiki nytkään, enkä varmaan enää edes "osais". Saa nähdä sitten kun on omia lapsia että jakavatko harrastuksen ehkä kanssani ja luonnistuuko leikki ehkä lasten kanssa niillä nukeilla jotka sitten leikkiin joutavat. Ihailen teitä kaikkia jotka kustomoitte nukkeja, teette kuvasarjoja ja olette aktiivisia. Itse olen tällainen passiivinen keräilijä, ainakin toistaiseksi...teidän tekemisistä inspiroituu!
Meillä oli tuparit eilen, ja niin myös minun pieni barbiekokoelmani pääsi ensikertaa isomman yleisön ihasteltavaksi. Oli tosi hauskaa kuinka ihmiset olivat kiinnostuneita barbeista ja kyselivät niistä! Tyttöjen kanssa jaoimme myös lapsuuden nukkekokemuksia. Toiset jaksoivat pitkäänkin nukkehyllyn edessä kun esittelin barbejani. Illan mittaan väsymystason kasvaessa osa tytöistä intoutui leikkimään ja tanssimaan barbeillani, se oli aivan hulvatonta :tongue: Näimme myös barbeilla improvisoidun näytelmän tilanteesta, kun konnari ja salamatkustaja tapaavat junassa :D
Pakko taas kertoa :rofl: Kirjoitin edellisellä sivulla miten ukkoni on 2 kertaa suhteen aikana ollut mustasukkainen ja molemmilla kerroilla oli kyse nukeista (siis väärinkäsitys jossa ukkoni käsitti nuket ihmisiksi)
Vastikään tapahtui KOLMAS juttu joka nyt on pakko jakaa :D
Meillä on "kotivihko" johon merkataan kalenterityyliin tärkeitä päivämääriä, sovittuja tapaamisia ym. Käytän samaista vihkoa yleensä jos tänne foorumin kirppikselle tulee jotain sälää myyntiin, kirjoitan nopeasti ilmoitukseen vastaamista varten ylös kirjaimet ja numerot ja joskus hinnankin perään. Ukkoni tuossa sitten yksi päivä selaili sitä vihkoa ja yhtäkkiä huusi kauhuissaan: "Mitä helvettiä tämä tarkottaa?!" Olin ihan varma, että nyt oon ostanut jotain kallista josta en oo kertonut ja se lukee isolla siellä vihossa. Mutta ukko kauhistelikin jotain ihan muuta kuin minun ostoksiani. Hän jatkoi siteeraten kotivihkoa: "Hedelmöittynyt 29.5 ja laskettu aika 19.2!!!???"
Ja voitte arvata ettei ukko ihan heti uskonut, kun kerroin kyseessä olevan Silky Street-nukketarinan Caitlinin raskaus jota olin laskeskellut :rofl: :cuteno:
:Look_Up: :rofl: Ai kamala! Miehelläsi tullut hätä jo.
Että onko joku pikku juttu jääny kertomatta! :rofl: :rofl: :rofl:
En tajua miten tuo voi olla mahdollista! Miten joka ikinen kerta kun ukko saa slaagin jostain se onkin harmiton nukkejuttu? :D
:rofl: :rofl: :rofl:
Kiitos päivän nauruista! :rofl:
Voi sun miesparkaa :rofl: :rofl:
Niinpä! :D :rofl: :D
Tulipa hyvä mieli kun lueskeli tätä ketjua :cuteyes:
:Look_Up: Joo, tää olikin taas hauska ketju, mikä ei vaan oo sattunu silmiin aiemmin. Ihmetyttää kyllä miten törppöjä ihmiset voi toisinaan olla, enkä nyt tarkoita Ninni-dollin miestä. Mutta erityisesti ton tyyppistä mitä Adalia on joutunu kuuntelemaan. Toivottavasti tilanne on jo muuttunu / helpottunu, siitä ekasta viestistähän on jo aikaa.
Ite en oo joutunu juuri ollenkaan minkään ihmettelyjen kohteeksi, mutta toisaalta mun kohdalla kai tutut on kans jo tottuneet, että teen / tehdään esim. siskojen kanssa muutenki kaikkea "kummallista". (Pyh.) Siks toisekseen mua ei pätkääkään kiinnosta jos mun keräilyharrastukseni on jollekin ongelma tai muu ihmetyksen aihe. Ehkä mä ennemmin jopa joskus haluaisinkin "shokeerata" jotain lappusilmäihmisiä kertomalla avoimesti jostain näin kummallisesta ku nukkekeräily. :shock: :D
Nyt lapsen myötä varmaan tulee olemaan enemmän päivittelyä ja näitä kommentteja, että "nyt sitten tyttö pääsee leikkimään äitin nukeilla" tai "pitää varmaan nyt jättää toi harrastus". Saa nähdä mitä kommentteja tulee ja saa nähdä miten me todellisuudessa ratkaistaan nää "nukkeongelmat". Se nyt kuitenkin on selvä, että harrastus ei kokonaan jää, eikä lapsi myöskään mun keräilynukkejani saa. Kyllä sille ihan omat nuket hankitaan ja on jo hankittukin, vaikka neiti ei ole suvainnut vielä edes syntyä.
Toisaalta osa ihmisistähän ehdottelee lemmikkiperheellisille odottajille myös eläinten antamista pois, koska ne ajattelee jostain ihmeen ja kumman syystä, että yhtälö lemmikit ja lapset ei toimi... Onneks kukaan ei sentään NIIN törppö ole meille ollut!
Nata, mun nukkeilut oli monta vuotta tauolla, pääsääntöisesti lasten takia. Toki myös opiskelin ammatin, niin ei aikaa siksikään jäänyt.
Mutta nyt kun lapset on isoja niin oon hurahtanut nukkeiluun ihan uudella draivilla.
Meillä eivät tähän enään vaivaudu kommentoimaan, reborn ja nukkis harrastuksen alkumetreillä joitain kommentteja tuli mutta vain ja ainoastaan positiivisia.
Kirpparin myyjä tänään kysy kun kolmen nuken kanssa marssin kassalle, ai keräätkö näitäkin :blush:
Jouluna tuli äidiltä kommentteja, enkö voisi antaa hänen kaverin lapsenlapsille jotain barbeja ja poneja. Oli sitten naama pitkällä, kun en antanut. Olin kerinnyt jo laittaa seurakunnalle Viroon (jossa luulen näitä vanhempia arvostettavan enemmän). Kyseessä kuitenkin hyvin toimeentulevat ihmiset, jotka voi ostaa itse omat lelut. Eri asia, jos kertoisivat olevansa kiinnostuneita vanhoista leluista, sitten antaisin ylimääräisiä, mutta kun nykylapset mitä todennäköisimmin eivät ole. Eli sanoin, etten summassa rupea antamaan mitään.
Itse olen vielä osittain kaapissa asian kanssa. Miehelleni olen kertonut että hommaan "tyyppejä" roombox kuvauksiin, eli hänen mukaansa lapsellisia barbinukkeja ::) Hän ei ymmärrä tarinointia ja nukkejen nimeämistä (saati oman näköisnukkeni tekemistä), vaan pitää sitä leikkimisenä.
Kaverille kun kerroin että harrastan miniatyyrikeräilyä (nukkekoti) sekä isommassa 1:6 koossa, niin totesi vaan ettei hän tiennyt että aikuiset leikkii barbeilla :-\ Onneksi erään kaverin puoliso on miniatyyriharrastaja, ja työpaikalla olen saanut postiivisia kommentteja :smiley: Lapsenikin (alta kouluikäinen ja kouluikäinen) ymmärtävät hyvin, eivätkä vaadi nukkeja omiin leikkeihinsä :D
Itse pidin nuket hetken aikaa piilossa. Aluksi siis, kun niitä oli vain pari, enää ei onnistuisi... Ihmiset on yleensä joko hurjan kiinnostuneita tai välinpitämättömiä. Osittain luulen että nuket jää jopa tavallaan näkemättä kun ovat kasattuina vitriineihin, herättäisivät varmaan enemmän huomiota jos olisivat pöydillä tms. Olen muuten pannut merkille että monesti miehet on suhtautuneet positiivisemmin tähän keräilyyn..?
Joskus ymmärtämättömät lapselliset ovat olleet vähän sitä mieltä että tuostahan voi ottaa ja antaa nuken lapselle, mutta olen kuitannut sen iloisella äänellä lausuttuun kysymykseen että maksatko nyt vai laitanko laskun kotiin :devil: Ja nyt kun noita nukkeja on noin monta niin se on selkeästi kokoelma, ei siihen kukaan enää kajoa.
Muutenkin olen sitä mieltä että jokainen hoitakoon asiansa, pääasia että joku juttu kiinnostaa ja on kivaa :D Eihän tää ketään vahingoita.
Allekirjoitan täysin ton silkyn kommentin, että miehet ymmärtää paremmin :peukku:
Mulla myös samanlaiset tuntemukset kuin Silkyllä ja Tutulla, miehet ymmärtävät nukkeharrastusta parhaiten. Ikinä en ole saanut mitään negatiivista kommenttia tai ihmettelyä miehiltä. Ainoastaan yli 70-vuotias isäni oli aluksi vähän ihmeissään, mutta ei sekään jaksa ihmetellä enää. :D
Minulla oikeastaan koko lähipiiri tietää keräilystä, eivät tosin (onneksi) koko laajuutta, kun en pysty pitämään esillä kaikkea samaan aikaan.
Isäni kauhistelee tosin, että vieläkin kolmekymppisenä ostelen nukkeja (ja lähinnä "turhaa" rahanmenoa). Avomies harrastaa pienoismallien rakentelua, niin ymmärrämme kohtalaisen hyvin toisiamme, kun vähän väliä posti tuo pakettia jommalle kummalle :D
Muistan kyllä että yläaste ja lukioikäisenä hävetti ostaa itselle barbeja ja silloin en erityisemmin mainostanut keräilyäni. Nykyään en enää jaksa välittää muiden ajatuksista.
Aliisa, mun yli 70-kymppinen isäni käänteli ja katseli äsken saamiani Charlien enkeleitä, kun halusin, että hän katsoo, tunnistaako niistä mitä ovat ja ketä esittävät. Hän on tosi hyvä kasvoissa, julkkiksissa ja nimissä, ja lapsena ja nuorena opin tuntemaan valtavat määrät ihmisiä nimeltä esim. lehdistä ja telkkarista, kun harrastimme yhdessä tuota bongausta. Luulin, että hän arvaa heti, mutta piti kyllä johdatella tyyliin "Katsoimme telkkarista yhdessä sarjaa, jossa nämä esiintyivät ja heille antoi komentoja eräs mies puhelimitse" :D
Nukkehuoneessani isäni ei taida juurikaan vierailla. Pitää varmasti ihan himmeenä touhuna :D
Ihan parhautta on amerikkalaisen ystävättären kommentti, kun sanoin, että rakastan Barbeja. Hän oli sitä mieltä, että joo, ne on herkullisia! :D
Hän oli lapsena ollut omien sanojensa mukaan "chewer", eli about syönyt pikkusiskonsa barbien jalat. Hän kuulemma rakastaa sitä taipuvaisen muovin tuoksua ja suutuntuma on ihan mahtava. Mutta Barbieita hän ei rakasta: hänen piti korvata siskolleen syömänsä Barbiet viikkorahoistaan.
Mutta ihminen voi hyvin (kaikista syömistään jaloista huolimatta) ja on tätä nykyä holistinen hippihoitaja. Eli munkaan ei tarvii pistää nukkeja piiloon, jos hän joku päivä tulee kylään. :rofl:
Ahahahaa ihan paras! :rofl:
Varo vaan jos tulee käymään ettei nälkä yllätä, ties vaikka kaveri nakertaisi ohimennen välipalaksi jonkun nukkesi herkkujalat! :D